Hiihtoliitto palkitsi vuoden parhaita seuroja – mäkihypyn palkinto tuttuun osoitteeseen
Suomen Hiihtoliitto palkitsi perjantaina menneen kauden ansioituneita seurojaan Seuraneuvottelupäivillä Turussa. Maastohiihdon parhaaksi seuraksi nousi Ski Jyväskylä, mäkihypyn ja yhdistetyn paras seura oli jälleen Lahden Hiihtoseura.
Hiihtoliiton seuraluokittelussa huomioidaan seurojen nuorisotoiminta, huippu-urheilu ja harrasteliikunta. Merkittäviä tekijöitä ovat skipassien ja lisenssien määrä eri ikäluokissa, ohjaajien ja valmentajien määrä, valtakunnallinen kilpailumenestys sekä uutena Lumilajit Liikuttavat -hankkeen tapahtumien järjestäminen.
Maastohiihdon seuraluokittelun ykkönen ja samalla Pohjola-malja -kiertopalkinnon voittaja kaudella 2018/2019 on Ski Jyväskylä. Ski Jyväskylän tavoitteena oli nousta seuraluokittelun kärkeen muutaman vuoden periodilla.
– Linjasimme toimintaamme ja tavoitteemme oli kokonaisuudessaan toiminnan tason nostaminen ja nousu seuraluokittelun kärkeen lähivuosien aikana. Nyt onnistuimmekin siinä jo, joten tottakai olemme iloisia, mutta myös yllättyneitä seuraluokittelun ykköstilasta” sanoi Ski Jyväskylän nuorisovalmennuksen koordinaattori Minna Truphonen.
Ski Jyväskylän nousu oli monen tekijän yhteissumma, mutta erityisesti nuorisotoiminnan tasonnosto oli merkittävä tekijä parhaan seuran tittelin saavuttamisessa. Seuran urheilijat hiihtivät menestyksekkäästi sekä nuorten SM- että Hopeasompa-kilpailuissa.
Toiseksi maastohiihdon seuraluokittelussa sijoittui Oulun Hiihtoseura viime vuoden tapaan ja kolmanneksi Espoon Hiihtoseura. Seuraluokittelun paras piiri oli edelliskauden tapaan Finlands Svenska Skidförbund r.f. Samaan piiriin matkasi myös Hopeasompa-viestien parhaan piirin palkinto. Pohjoismaisten lajien paras piiri oli Pohjois-Savo vastaanottaen UMK -maljan.
Lahden Hiihtoseura pisteytettiin mäkihypyn ja yhdistetyn seuraluokittelun parhaaksi. Toiseksi paras oli Puijon Hiihtoseura ja kolmas Siilinjärven Ponnistus.
Lahden Hiihtoseura nappasi myös kaikki mäkihypyn ja yhdistetyn kiertopalkinnot: mäkihypyn SM-kilpailujen mukaan jaettavan Jokkeri-kiertopalkinnon, yhdistetyn SM-kisojen mukaan jaettavan Joksa-Karhun ja Hopeasompa-kilpailujen parhaan seuran palkinnon Rataskellon. Tuore LHS:n toiminnanjohtaja Janne Marvaila oli syystäkin ylpeä joukkueensa puolesta.
– Olen ylpeä kaikkien urheilijoidemme ja taustajoukkojen työstä, jotka ovat mahdollistaneet näiden palkintojen vastaanottamisen. Kukaan ei pysty ansaitsemaan näitä yksin, vaan yhdessä tekemällä voimme saavuttaa menestystä. Haluamme myös olla esimerkillisiä toimijoita ja kannustaa muita seuroja työssä lajiemme eteen. Näin voimme viedä mäkihyppyä ja yhdistettyä jälleen kohti kansainvälistä menestystä, sanoi Marvaila.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään