Makwan Amirkhani teki poikkeuksellisen ratkaisun harjoittelussaan: ”Sanotaan, että olin jäätävän yllättynyt itsestäni”

Makwan Amirkhani keskittyi pitkään nyrkkeilyyn ja peruskunnon kasvattamiseen valmistautuessaan lauantaina käytävään UFC-otteluunsa Chris Fishgoldia vastaan.
Amirkhani otteli vapaaottelukehässä edellisen kerran vuosi sitten, kun hän voitti Jason Knightin Liverpoolissa käydyssä ottelussa hajaäänituomiolla. Parin kuukauden tuumaustauon jälkeen harjoittelu seuraavaa ottelua alkoi. 10 kuukauden rääkistä ensimmäiset kahdeksan kuukautta 30-vuotias ottelija keskittyi kuntotreeniin ja nyrkkeilytaitojen kehittämiseen. Painijataustainen Amirkhani kertoo yllättyneensä aloittaessaan kahden kuukauden vapaaottelutreenin.
– Se miten äkkiä sain kiinni vapaaottelusta ja miten nopeasti ne asiat missä olen oikeasti hyvä, tulivat takaisin, sanotaan että olin jäätävän yllättynyt itsestäni, Amirkhani kertoo SuomiUrheilulle.
Amirkhanin sanat lupaavat tukalaa ottelua lauantaina vastaan asettuvalle 26-vuotiaalle Chris Fishgoldille.
– Kesti tasan kaksi viikkoa, niin joka ikinen jätkä tuolla salilla joka oli mun kokoinen ja sai olla vähän isompiakin, jäi mun taakse, Amirkhani kertoo.
Makwan Amirkhanin ja Chris Fishgoldin höyhensarjan ottelun sisältävän Tukholman UFC-illan pääottelu on alemman raskaan sarjan ottelu Alexander Gustafsson vs. Anthony Smith. Suora lähetys otteluillasta alkaa ennakkostudiolla Viaplayssa lauantaina 1.6. klo 19.30.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ville Nousiainen sanoi Ylellä selvät sanat Suomen hiihtotähdistä
- Suomen ampumahiihto kohtasi suru-uutisen – ”Näin päättyi maallinen matka”
- Hiihtotähti järkyttyi MM-kisoissa – ”Luulin, että joku ammuttiin”
- Krista Pärmäkoskelle kysymys Kerttu Niskasesta – vastaus IS:lle oli jäätävä
- Myrskyvaroitus – Wilma Murron kilpakumppanilta järjetön seivästulos
- Tapaus Kerttu Niskanen – IL:lle paljastettiin koko totuus
- Ulos MM-kisoista – Suomen hiihtoässä julkaisi kuvan lentokentältä
- Uutispommi muhii – Venäjää juonitaan takaisin kansainvälisiin hiihtokisoihin
- Ei asiaa MM-kisoihin – Anne Kyllönen paineli hirmuista vauhtia koti-Suomessa
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi surullisen lopun – ”Itku tuli”
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi surullisen lopun – ”Itku tuli”
- Ulos MM-kisoista – Suomen hiihtoässä julkaisi kuvan lentokentältä
- Mäkihyppylegenda Toni Nieminen teki uuden aluevaltauksen – ei hyvältä näytä
- Tämä näky oli liikaa – Therese Johaug rajujen syytösten kohteena
- Myrskyvaroitus – Wilma Murron kilpakumppanilta järjetön seivästulos
- Tapaus Kerttu Niskanen – IL:lle paljastettiin koko totuus
- IL: Tämä kysymys oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen vaikeni kuin taikaiskusta
- Älytön kehitysloikka – suomalaisjuoksija esitti mykistävää ylivoimaa
- Ei asiaa MM-kisoihin – Anne Kyllönen paineli hirmuista vauhtia koti-Suomessa
- Krista Pärmäkoskelle kysymys Kerttu Niskasesta – vastaus IS:lle oli jäätävä