Kaksi Suomen lentismaajoukkueen pelaajaa jättää Mestaruusliigan

Viime kaudella Mestaruusliigassa hopeajoukkue Etta Oulua edustaneet sekä maajoukkueessa alkukesän Kultaisessa liigassa pelanneet Joonas Jokela ja Antti Ronkainen jatkavat uraansa Keski-Euroopan sarjoissa.
Kuusamon Pallo-Karhuissa ja Napapiirin Palloketuissa juniorivuodet viettänyt Ronkainen vaihtaa pohjoisen maisemat Saksan Bundesliigaan ja SVG Lüneburgiin.
– Totta kai olen innoissaan, kun pääsen vihdoin ulkomaille – se on ollut aina tavoitteena. Bundesliiga on sarjana hyvä. Lisäksi joukkueesta ja valmentajasta olen kuullut pelkkää positiivista. Uskoisin, että sarjan taso ja joukkue ovat minulle sopivia. Tiedossa on paljon kovia pelejä, joten nyt on hyvä paikka kehittyä, 22-vuotias Ronkainen näkee.
Päättyneellä kaudella Lüneburg eteni Bundesliigassa aina välieriin, joissa joukkue putosi VfB Friedrichshafenille. Aiemmin keväällä Bundesliigaan tekivät sopimukset jo Tommi Siirilä (Hypo Tirol AlpenVolleys Haching) sekä Niklas Seppänen (SWD Powervolleys Düren).
Miesten maaotteluita 189-senttisellä yleispelaajalla on takanaan 23. Ronkainen on mukana elokuun olympiakarsintoihin valmistautuvassa maajoukkueryhmässä.
Jokela Sveitsin mestarijoukkueeseen
Hakkuri Joonas Jokelan (20) tie vie puolestaan Sveitsin hallitsevan mestarijoukkueen Lausanne UC:n paitaan.
– Hienoa, että pystyn ottamaan urallani askeleita eteenpäin. Odotan kauden alkua ja sitä, että pääsen tekemään hommia uudessa ympäristössä ja auttamaan jengiä. Sarjana Sveitsin liiga on todennäköisesti aika lailla samaa tasoa kuin Mestaruusliiga. Europelien kautta saadaan varmasti kovia pelejä ja hyviä näytönpaikkoja maailmalle, hollolalaisen Salpiksen kasvatti muotoilee.
Lausannen tie viime kauden CEV Cupissa päättyi toisella kierroksella italialaista Trentino Itasia vastaan. Aikuisten maaotteluita 202-senttinen Jokela on pelannut kaikkiaan 22. Myös Jokela jatkaa heinäkuun maajoukkueleirityksessä.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Hiihtotähti Jasmi Joensuulta yllättävä veto
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä