Suomalaisnuoret saivat yleisön syttymään Tukholmassa – ”Ajattelin, etteivät he jaksa loppuun asti”
Lahden Ahkeran Venla Pulkkanen ja Ikaalisten Urheilijoiden Oskari Kangasniemi saivat 17-vuotiaiden Ruotsi-ottelun yleisön syttymään Tukholmassa maaottelun lajivoitoilla, jotka he kuorruttivat ennätysparannuksilla.
Ennen illan viestejä molemmissa maaotteluissa tilanteet ovat tasaiset. Ruotsi johtaa poikien ottelua pistein 51–48 ja Suomi tyttöjen ottelua pistein 56,5–42,5. Varsinkin Suomen poikien joukkue venyi avauspäivänä tilastotuloksia paljon parempaan suoritukseen,
Pulkkanen kohensi korkeushypyssä ennätystään hulppeat seitsemän senttiä lukemiin 178. Kangasniemi puolestaan voitti 3000 metriä taktisesti vahvalla juoksulla ajalla 8.49,48. Oma ennätys parani 14,48 sekuntia!
– Taktiikkana oli juosta ruotsalaisten perässä alussa, juoksevat ne mitä vaan vauhtia. Ne lähti sen verran kovaa, että ajattelin etteivät he jaksa loppuun asti ja niin kävi, kertaili Kangasniemi, joka karkasi ruotsalaisilta jo hyvissä ajoin juoksun lopussa.
Aika oli Kangasniemelle yllätys.
– Ajattelin, että pystyn juoksemaan alle 9 minuutin, mutta noin kovaa aikaa en odottanut.
Pulkkanen päätti tyttöjen korkeuskilpailuan kolmeen yritykseen korkeudesta 180, joka olisi voinut mennä, jos alla ei olisi ollut niin paljon hyppyjä.
– Lopussa olin jo aika väsynyt, kun moni korkeus meni toisella tai kolmannella, Pulkkanen sanoi.
Pulkkasen aiempi ennätys oli 171. Hän meni Tukholmassa 172 toisella, 174 kolmannella, 176 toisella ja 178 kolmannella. Voitto ja ennätys tuli vaikka edellisviikko meni osin moniotteluiden SM-kilpailuiden jälkeen pienestä sairastelusta toipuessa.
– Viikko meni tosi vähällä tekemisellä, Pulkkanen sanoi.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen hiihtotähdeltä lohduton päivitys – ”Elämä ei aina mene omien suunnitelmien mukaan”
- Iivo Niskanen vuoti julkisuuteen merkittävän tiedon
- Venäjän hiihtotähti katosi täysin kuvasta – julkaisi nyt englanninkielisen päivityksen: ”Vapaus”
- Nooralotta Neziri poseerasi pettyneenä sängyssä – tämä toive ei toteutunut
- Kalle Palander avasi nyt suunsa – sieltä tuli jäätävää tekstiä
- Tästä on glamour kaukana – Reetta Hursketta odotti synkkä näky kisapaikalla
- Hiihtotähti Anne Kyllösen treffitoive ällistytti
- Suomen ennätys murskaksi – pikajuoksijalta älytön ennätysparannus
- Jonna Sundlingin temppu ällistyttää – Norjasta hurjia väitteitä hiihtotähdestä
- Kaisa Mäkäräiseltä jäätävä heitto Kalle Palanderille – alppilegendan reaktio kertoo kaiken
- Kaisa Mäkäräiseltä jäätävä heitto Kalle Palanderille – alppilegendan reaktio kertoo kaiken
- Kalle Palander avasi nyt suunsa – sieltä tuli jäätävää tekstiä
- Iivo Niskanen vuoti julkisuuteen merkittävän tiedon
- Suomen ennätys murskaksi – pikajuoksijalta älytön ennätysparannus
- Hiihtotähti Anne Kyllösen treffitoive ällistytti
- Venäjän hiihtotähti katosi täysin kuvasta – julkaisi nyt englanninkielisen päivityksen: ”Vapaus”
- Riitta-Liisa Roponen palasi hiihtoladuille – esitteli älytöntä ylivoimaa
- Aleksi Valavuoren kuppi meni nurin – rajua tekstiä suomalaisesta urheilumiehestä: ”Valehtelee silmät päästään”
- Tästä on glamour kaukana – Reetta Hursketta odotti synkkä näky kisapaikalla
- Nooralotta Neziri poseerasi pettyneenä sängyssä – tämä toive ei toteutunut