Frisbeegolfin kotimainen kärkikiertue Prodigy Disc Pro Tour päättyi Tahkolla – MM-hopeamitalisti upeaan voittoon
Prodigy Disc Pro Tourin finaaliosakilpailu huipentui tänään sunnuntaina Tahkovuoren frisbeegolfradalla Kuopiossa. Päätöspäivänä miteltiin paitsi osakilpailuvoitoista myös sijoituksista kokonaiskiertueen pisteissä.
Kiertue koostui yhteensä neljästä osakilpailusta. Kussakin osakilpailussa pelattiin yhteensä kolme kierrosta. Kokonaiskiertueen pistelaskussa huomioidaan kunkin pelaajan maksimissaan kolmen osakilpailun pisteet.
Nieminen nousi voittoon
Avoimen luokan kärkijoukosta finaalikierroksella parhaassa vauhdissa oli Jesse Nieminen (Vuorelan Veikot), joka oli avauspäivän jälkeen toisena. Nieminen avasi kierroksen kuuden birdien putkella ja nappasi näin kilpailun kärkipaikan haltuunsa Mikael Räsäseltä (Deep in the Forest). Nieminen vei lopulta osakilpailuvoiton nimiinsä vain yhden heiton erolla Räsäseen tuloksella 146 heittoa (-31). Samuel Stenman(Liitokiekkoseura Mustavaris) piti kolmossijansa lukemin 151 heittoa (-26).
Kokonaiskiertueen voitti toista kertaa peräkkäin Väinö Mäkelä (Puskaputtaajat). Nieminen piti Tahkon voittonsa myötä kiertueen kakkossijan. Päätöosakilpailussa neljänneksi sijoittunut Lauri Lehtinen(Jyväskylän Liitokiekkoilijat) oli kiertueella kolmas niukasti vain neljän pisteen erolla neljänneksi sijoittuneeseen Räsäseen.
Saloselle kiertuemestaruus
Avauspäivän jälkeen naisten avoimen luokan kilpailua johtaneen MM-hopeamitalisti Eveliina Salosen (Nummelan frisbeeseura) johtoasema piti sunnuntaina loppuun saakka. Salonen jatkoi tasaisen varmaa peliä, pelaten viikonlopun toisen 58 heiton (-1) kierroksensa. Salosen voittolukemat olivat lopulta 175 heittoa (-2). Heidi Laine (Mikkelin Frisbeegolf) jäi Salosesta vain yhden heiton päähän ja oli toinen.
Kaksikon takana Henna Blomroos (Rauman Frisbee) ja Jenni Eskelinen (Oulun frisbeeseura) mittelivät kilpailun pronssisijasta. Pidemmän korren veti lopulta Blomroos, joka voitti Eskelisen niukasti heiton erolla.
Tahkon voitollaan Salonen nousi samalla myös kokonaiskiertueen voittajaksi. Laine sijoittui kiertueella toiseksi viiden pisteen erolla Blomroosiin.
MP40-luokassa tiukka voittotaistelu
MP40-luokassa päätöspäivään suunnattiin Petri Virtasen (Team Spirit) johdolla. Virtanen jatkoi vahvasti myös päätöspäivän kierroksella. Luokassa kaikista parhaimmassa iskussa olivat kuitenkin Marko Hämäläinen (Hämeenlinnan Discaajat) ja Kalle Lehto (Frisbeegolfseura Kouvolan Lentävät Lautaset), jotka pelasivat kierroksena 52 heitolla (-7).
Mainiolla päätöskierroksella Hämäläinen kiri Virtasen kanssa tasalukemiin 164 heittoa (-13). Sudden death -ratkaisupelissä osakilpailuvoiton nappasi nimiinsä lopulta Hämäläinen. Lehto jäi kaksikosta viiden heiton päähän ja oli kolmas. Kokonaiskiertueella voittajaksi kruunattiin Hämäläinen ennen toiseksi sijoittunutta Lehtoa ja kolmanneksi sijoittunutta Erkka Leivoa (Tomoottajat Disc Golf).
FP40-luokassa Riitta Savolainen (Frisbeegolfseura Kouvolan Lentävät Lautaset) pelasi nousujohteisesti, heittäen sunnuntaina viikonlopun parhaan kierrostuloksensa. Savolaisen loppulukemat olivat 206 heittoa (+29). Kokonaiskiertueella Savolainen oli toinen. Kiertueen voitti Kristiina Sylman (Talin Tallaajat) ja kolmas oli Kirsi Kaikkonen (Hangon Hyrskyt)
MP50-luokassa Jouni Leskinen (Nummelan frisbeeseura) piti vankan johtonsa loppuun saakka. Tahkon osakilpailuvoitto irtosi kokonaistuloksella 175 heittoa (-2) ennen toiseksi sijoittunutta Markku Autiota(Ähtärin Urheilijat) ja kolmanneksi sijoittunutta Antero Saarelaista (Vuorelan Veikot). Leskinen voitti myös kokonaiskiertueen. Toiseksi sijoittui Mikke Haaranen (Wirmo DiscGolf Mynämäki) ja kolmanneksi Kari Vesala (Talin Tallaajat).
MP60-luokassa osakilpailu- ja kiertuevoitot vei Joroisten Urheilijoita edustava Esko Jokinen. Tahkolla Jokinen pelasi lukemat 189 heittoa (+12). Kiertueella toiseksi sijoittui Markku Tohni (Pirkanmaan Frisbeegolf) ja kolmanneksi Harri Hynönen (Hangon Hyrskyt).
Lähde: Frisbeegolfliiton tiedote
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään