Suomalaisampuja taisteli itsensä hienosti EM-pronssille – toinen mitali jäi vaille EM-arvoa ihmeellisen syyn vuoksi
Pistoolipracticalin EM-kilpailut Serbian pääkaupungissa Belgradissa saatiin päätökseen lauantaina. Kisaviikon päätteeksi suomalaiset saattoivat juhlia kolmea mitalia.
IPSC:n alkujuuria kunnioittavan classic-luokan senioreissa Mika Lento ampui EM-pronssia Venäjän Aleksei Ragozinin ja Unkarin Gyula Migleczin kannoilla. Kamppailu senioreiden pronssista oli tiukka, sillä Lento taisteli himmeämmistä mitaleista viiden muun ampujan kanssa pienin eroin. Hän onnistui lopulta kurottamaan mitaleille vain 0,07 prosentin turvin, mikä merkitsee 24 osion ja noin 460 laukauksen mittaisessa kilpailussa yhden laukauksen osuma-arvon eroa.
Classicissa yleisen sarjan mestaruus meni Slovenian Robert Cernigojlle. Parhaat suomalaiset olivat Esa Marjoniemi (18.) ja Timo Turunen (19.). Lennon sijoitus classicin yleiskilpailussa oli 33.
Uudessa production optics light -luokassa joensuulainen Lauri Nousiainen sijoittui myös kolmanneksi, mutta luokka jäi vaille EM-arvoa vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Luokan voitti Slovakian Marian Fedor ja toiseksi tuli Ruotsin Lars-Tony Skog.
Paremmin open-haulikon taitajana tunnettu Nousiainen oli tyytyväinen omaan ammuntaansa, varsinkin kun hän ehti keskittyä pistoolin treenaamiseen vain kolmisen viikkoa taannoisten kivääripracticalin MM-kisojen vuoksi.
– Staget olivat yllättävän helppoja ja osumakertoimet nousivat korkeiksi, Nousiainen summasi kisaa. Hän kehui luokkaa mukavaksi ampua, mutta epäili, että jatkossa punapistetähtäimillä varustettujen tuotantopistoolien kevytluokka saattaa pudota pois ohjelmasta.
Lähde: Ampumaurheiluliitto
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”