Huikeaa! – Suomalaisampujalle MM-kultaa Australian Sydneyssä – ”Sairaan hyvä fiilis”
Mikkeliläinen Timo Nyström on voittanut näkövammaisten kultaa para-ampumaurheilun MM-kilpailuissa Australian Sydneyssä.
Para-ampumaurheilun MM-kilpailut ovat käynnissä Australian Sydneyssä. Suomalaisittain kisat jatkuivat yhden välipäivän jälkeen tiistaina, kun Timo Nyström (Mikkelin Ampujat) kilpaili näkövammaisten ilmakiväärin VI-luokan makuuasentokilpailussa.
Nyström teki peruskilpailun toiseksi parhaan tuloksen 604,1 pistettä. Norjan Daniel Waloe oli ykkönen 605,1 pisteellään. Finaaliraja oli 591,8.
– Eilisissä virallisissa harjoituksissa huomasin, että pystyn tekemään hyviä laukauksia, vaikka olenkin ampunut täällä aika rauhallisesti. Minulle tuli sellainen tunne, että tänään voi tapahtua ihan mitä hyvänsä. Niin siinä sitten kävi, Nyström myhäili. Finaalissa miesten osat vaihtuivat, sillä Nyström voitti MM-kultaa uudella finaalin maailmanennätystuloksella 242,3 pistettä. Hopealle sijoittunut Waloe hävisi suomalaiselle 3,2 pistettä. Nyström kohensi entistä ME:tä 7,2 pisteellä.
– Peruskilpailussa tein hyvää suoritusta. Oli aika paljon huonoja ysejä, mutta sitten tuli paljon hyviä kymppejäkin. Tuli sellainen luottamus, että kyllä tämä tästä irtoaa. Olin välillä äkäinen itselleni, mutta sitten purin asennon, aloitin uudestaan, rauhoituin ja nautin ammunnasta ja osumista – kuten olen tehnyt jo vuodesta vuodesta 1996 lähtien.
– Finaalin eka laukaus oli 9,5, jolloin ajattelin, että ”Timo, Timo, näin ei pidä aloittaa”. Oli hirveää säheltämistä, ja sanoin itselleni, ettei näin. Kolmannella laukauksella mietin, kuinka paljon aikaa on jälljellä ja oli kiire meininki, Nyström kertasi finaaliaan.
– Yhdestoista laukaus oli 10,7. Se oli hyvä osuma, ja sanoin itselleni, että nyt alkaa nousu – rauhallisesti nautiskellen eikä kuuta taivaalta tavoitellen. Sieltä sitten noustiin norjalaisen ohi. Lopulta olin kahden pisteen turvin keulilla ja ennen viimeistä laukausta päätin tehdä vain varman perussuorituksen, suurinpiirtein keskelle.
– Nyt minulla on kultamitali kaulassa ja sairaan hyvä fiilis! Olemme tulleet pitkälle, koska näkövammaiset eivät ole aikaisemmin olleet IPC:n kisoissa. Olen iloinen, että olen ollut näin pitkään mukana ja muitakin on nyt nousemassa.
Lähde: Ampumaurheiluliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään