Moninkertainen mestaripelaaja palasi Mestaruusliigaan – ”Ilman muuta valmis liigapeleihin”
Lentopallon naisten Mestaruusliigan Nurmon Jymy sai täksi kaudeksi todella arvokkaan vahvistuksen, kun seitsenkertainen Suomen mestari Kaisa Nyman (os. Jokinen) palasi liigakentille.
Kokenut sentteri pelasi viime kaudella ykkössarjaa JyväsLentiksessä.
– Kaisa tulee olemaan isossa roolissa. Joukkue valitsi hänet kapteeniksikin. Kokemusta hänellä on, vaikka hän pelasikin ykkössarjassa viime kauden. Hän on treenannut keväästä asti hyvin, ja fysiikka on hyvässä kunnossa. Hän on ilman muuta valmis liigapeleihin. Paikat ovat kunnossa, ja hän on treenannut ja pelannut hyvin, sanoo Jymyn päävalmentaja Kari Tuomela.
Nyman (kuvassa LP Viestin paidassa vuodelta 2013) on lukuisten mitaliensa lisäksi myös Mestaruusliigan viisinkertainen All Stars -pelaaja. Hän ei kuitenkaan harjoittele joukkueen kanssa aivan täysipäiväisesti, vaan on joukkuetreeneissä Tuomelan mukaan kahdesti viikossa.
Nymanin paluu liigakentille huomattiin hyvin yli seurarajojen, sillä yleisö valitsi hänet kauden alla Mestaruusliigan äänestyksessä koko liigakauden ennakkoon mielenkiintoisimmaksi pelaajaksi.
– Hän on ehdottomasti pelaaja, joka on joukkueelle tärkeä, Tuomela sanoo.
Tuomela on myös tyytyväinen joukkueensa tämän kauden ulkomaalaisvahvistuksiin, hakkuri Jody Larsoniin ja yleispelaaja Perry Ramseyyn.
– Meillä kävi hyvä tuuri ulkomaalaisten kanssa tänä vuonna. He ovat pelaajia, joista on meille iloa. He ovat valmiimpia kuin meille liiga-aikana kertaakaan aiemmin tulleet ulkomaalaiset. Molemmat ovat valmiina pelaamaan hakkurina ja yleispelaajana ja ehkä heitä vaihdellaankin siinä. Larson pelasi kauden ensimmäisen pelimme hakkurina ja oli hyvä siinä. Hän on pelannut sillä paikalla Ranskassakin, josta hän tuli, Tuomela sanoo.
Jymy pelaa kauden toisen ottelunsa torstaina viime kauden hopeajoukkue Hämeenlinnan Lentopallokerhoa vastaan. Jymy hävisi kauden avauksessaan LiigaPlokille kotonaan 1-3. Lentiskerho aloitti kauden pohjoisen kiertueella, jonka aikana se voitti rovaniemeläisen WoVon 3-1 ja hävisi Pölkky Kuusamolle 2-3.
– Peli on vielä alkutekijöissään. Tappio tuli avauksessa, vaikka se oli ihan hyvää pelaamista. Joukkue ei ole vielä valmis. Meillä on paljon nuoria pelaajia porukassa, mutta onneksi meillä on myös kokeneita pelaajia. Sellaisia, jotka pystyvät pelaamaan liigapelejä.
– Hämeenlinna on aina kova. Se on ihan selvää, vaikka heilläkään joukkue ei ole vielä valmis. Ulkomaalaisia heille on varmasti tulossa, mutta aina se on kova. Joka pelipaikalle löytyy hyvä pelaaja: passariksi, hakkuriksi, keskelle ja yleispelaajiksi. Toivottavasti tulee tasainen peli, Tuomela heittää.
Hämeenlinna-Jymy nähdään suorana lähetyksenä Ruudussa torstaina kello 18.20.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään