Lassi Etelätalo heitti Dohan MM-kilpailujen finaalissa komean loppusilauksen paluulleen keihäänheiton arvokilpailuihin. Kolmas sivallus kantoi 82,49 ja toi Etelätalolle neljännen sijan.

Joensuun Katajaa edustava Etelätalo, 31, on tänä kesänä tehnyt väkevän paluun lajin parrasvaloihin. Leo Pusan valmentama ja Helsingissä Vuosaaressa viime vuodet asunut heittäjä ehti Zürichin EM-kilpailujen jälkeen käydä kolmessa kyynärpääleikkauksessa ja yhdessä nilkkaleikkauksessa ennen kuin sai kropan kuntoon.

– Ehkä se kaikkein vaikein hetki oli 2016 Rion olympiakesänä. Ne olivat olleet minulla pitkään tavoitteena, mutten päässyt edes yrittämään, kun en pystynyt heittämään, Etelätalo sanoi.

Kuluvan kesän mittaan Etelätalo on voittanut Lappeenrannassa Suomen mestaruuden ja heittänyt 84,11. Dohan MM-kilpailujen karsinnassa hän nousi kolmannellaan finaaliin ainoana suomalaisena ja jatkoi siellä komeasti lajin suomalaisia menestysperinteitä.

Etelätalon neljäs sija oli Suomen joukkueen ainoa pistesija Dohassa. Etelätalolle se toi 15.000 dollarin rahapalkinnon.

– Lassi on kova suorittaja, joka pystyy onnistumaan kovissa paikoissa, Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola kiitteli.

Etelätalolle onnistunut kausi on luonnollisesti tukeva pönkkä rakentaa uraa eteenpäin. Silmissä siintävät niin Tokion olympiakisat kuin Pariisin EM-kilpailut ja pitkät keihäskaaret

– En ole luopunut ajatuksesta heittää 90 metriä, mutta enää siinä ei ole sellaista nuoruuden uhoa. Se on edelleen mahdollista, mutta realistisempaa on päästä 85 metrin tasolle ja säilyttää se, Etelätalo sanoi.

Lähde: Urheiluliiton tiedote