12 vuoden veteraani astui syrjään – Suomen sulkapallo saa uuden pomon: ”Meidän tulee keskittyä asioihin, jotka ovat omassa kontrollissa”
Sulkapalloliiton syysliittokokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi 23.11.2019 yrittäjä Jaakko Mäki-Petäjän, 44. Hän seuraa tehtävässä Tarmo Pipattia, joka ehti toimia liiton puheenjohtajana 12 vuoden ajan.
Uusi puheenjohtaja oli valinnasta silmin nähden innoissaan.
-Olen kiitollinen luottamuksesta, sulkapallon parissa tehdään valtavan upeaa työtä. Näin hienojen ihmisten voima on valtava ja vapaaehtoisuuden voima on mittaamattoman arvokas. Pohja on siis terve, jolle on hyvä alkaa rakentaa uutta.
Mäki-Petäjä aikoo aloittaa yhdistämällä lajiperheen osat yhteen.
– Alamme rakentaa modernia ja erinomaista yhteistyötä liiton, seurojen ja pelaajien välillä kaikilla tasoilla, hän kuvaa.
– Meidän tulee keskittyä asioihin, jotka ovat omassa kontrollissa. Seurojen ja liiton yhteistyön ja viestinnän kehittämisen kautta saadaan entistä paremmin näkyväksi se tärkeä työ, jota lajin parissa tehdään. On tärkeää, että sulkapalloperheessä oman ja toisten tekemisen arvostus sanoitetaan jatkossa entistä paremmin. Sillä on vaikutus kaikkien kokemaan mielikuvaan. Sitä kautta syntyy myös yhteishenki, jolla innovoidaan ja synnytetään yhtä jos toista. Lajin pariin on todella helppo saada paljon uutta toimeliaisuutta kaikille tasoille ja se syntyy kuin itsestään, kun yhteinen liekki on voimakas.
Mäki-Petäjän mukaan laji on globaalisti valtavassa nousuvirrassa.
– Lajin infrastruktuuri Suomessa on riittävän hyvä ja lajin aloittamisen kynnys on matala. Samalla perinteisten urheilulajien, kuten sulkapallon tulee löytää tehtävänsä ja asiakkaansa uudestaan ja tuottaa elämyksiä. Koetun arvon tulee olla aina suurempi, kuin hinta, joka maksetaan, eikä hinta tarkoita todellakaan pelkästään euroja.
Mäki-Petäjä kertoo, että valmentajat liitossa ja seuroissa haluavat enemmän ja parempia pelaajia.
– Parempi asiakaskokemus harrastajille ja junioreille on reitti siihen. Myös kannattava liiketoiminta seuroissa ja yhtiöissä tulee sitä kautta. Tämä on lopulta markkinointi- ja viestintäharjoitus ja jokainen sulkapallon parissa oleva ihminen on tärkeässä osassa lajin mielikuvan kannalta, sitä kautta millaista sanaa ja tunnetta he eteenpäin välittävät. Jos lajiperheen parissa olevat kokevat, että ovat osa voitokasta hyvän kehää ja saavat lajista lisäarvoa elämäänsä, niin ylpeät jaetut tarinat alkavat tuottaa ilmiötä lähipiireissä.
– Siitä olen varma, että lajin nopea globaali kaupallistuminen maailmalla luo mahdollisuuden monenkinlaisen toimeliaisuuden lisäämiselle Suomessa, niin harraste-, lifestyle,- kuin kilpapelaamisenkin osalta kaikilla tasoilla.
– Turnausrahat ja kaupallinen yhteistyö on alkaneet kasvattaa lajia maailmalla valtavin loikin. Tässä voisi muutaman vuoden ikkunassa olla Suomella edullinen paikka ottaa maailman kiertueen iso kisa tänne edellyttäen, että koko sulkapalloperhe puhaltaa yhteen hiileen. Millään muulla lajilla Suomessa tuskin on tällainen mahdollisuus näin kustannustehokkaaseen näkyvyyteen.
– Lajin parissa on aivan huikeaa, tervettä ja valoisaa porukkaa. On ilo olla osa tätä heimoa, tuoda hieman uutta ja palvella lajia parhaani mukaan tulevat vuodet. Siihen tarvitaan meistä jokaista. Löydämme kirkkaan suunnan ja menemme yhdessä eteenpäin yhdessä askel ja päivä kerrallaan. Hyvä tästä tulee!
Hallitukseen valittiin erovuoroisten tilalle Matti Mäenpää Espoosta, Ville Lång Helsingistä ja Sara Tuomala Helsingistä. Varajäseniksi Pirkko Paavola-Häggblom Turusta ja Katja Tapola Kirkkonummelta.
Lähde: Sulkapalloliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Rietasta menoa – hiihtotähti ällistyi siitä, mitä todisti ladun varrella maailmancupissa
- Nyt ei kuvia kumarrella: Ylen asiantuntijalta brutaali arvio Iivo Niskasen touhusta
- Kerttu Niskanen ei salannut totuutta – sanoi ääneen karun totuuden norjalaisista
- Upeaa – Saga Andersson onnistui loistavasti Turussa
- Sami Jauhojärvi pamautti suorat sanat Iivo Niskasen käytöksestä
- Kaisa Mäkäräiseltä varoituksen sanoja – latasi Ylellä selvän viestin Suomen nykytähdelle
- Totuus selvisi nyt: Lotta Haralalta ikävä avautuminen
- Kalle Lassila sanoi Ylellä ääneen ikävän toiveen Krista Pärmäkoskesta
- Likaista touhua: Toni Niemisen rakasta odotti ikävä yllätys kotona – ”Anteeksi vaimo”
- Iivo Niskanen katsoi kameraan – lausui sitten jäätävät sanat tälle miehelle
- Norjan TV:ssä tippui uutispommi – Kaisa Mäkäräinen ennustaa ”raskaita” aikoja
- Likaista touhua: Toni Niemisen rakasta odotti ikävä yllätys kotona – ”Anteeksi vaimo”
- Jessie Diggins koki ikävän kohtalon – pysäyttävä päivitys
- No huh – IS:lle pamautettiin shokkiväite Joni Mäestä
- Kalle Lassila sanoi Ylellä ääneen ikävän toiveen Krista Pärmäkoskesta
- Sami Jauhojärvi pamautti suorat sanat Iivo Niskasen käytöksestä
- Totuus selvisi nyt: Lotta Haralalta ikävä avautuminen
- Iivo Niskanen katsoi kameraan – lausui sitten jäätävät sanat tälle miehelle
- Kaisa Mäkäräiseltä varoituksen sanoja – latasi Ylellä selvän viestin Suomen nykytähdelle
- Eveliina Määttänen paljasti – Topi Raitanen lausui jäätävät sanat naiselle