Yle: Rami Hietaniemi päättää komean uransa: ”Epäonnistumisen mahdollisuuksia on nyt enemmän kuin menestymisen”

36-vuotias suomalaispainija Rami Hietaniemi päättää pitkän uransa, uutisoi Yle. Muun muassa urallaan MM-pronssia ja EM-hopeaa voittanut perholainen perustelee päätöstään loukkaantumisilla.
– Paikat alkavat olla sen verran hajalla ja taso, jota itseltäni vaadin, ei ehkä ole enää saavutettavissa. Aika raskastahan tämä on ollut.
– Olen selvinnyt aika monesta pahasta loukkaantumisesta ja vastustuksesta muutenkin. Isoisä oli sodan käynyt mies ja hän kertoi minulle, että koskaan ei saa antaa periksi. Jotenkin olisikin helpompi jatkaa uraa, mutta epäonnistumisen mahdollisuuksia on nyt enemmän kuin menestymisen, Hietaniemi pohti Ylelle.
Hietaniemi päättää uransa itsenäisyyspäivänä Suomi–Ruotsi-maaottelussa.
– 20 vuotta on ollut sellaista määrätietoista tekemistä, ja se on vähän niin kuin yhden elämän hautaisi. Lopettamispäätöksen tekemiseen kuuluu aika raakoja tunteita. Ensimmäiseksi ei tule menestyminen mieleen, mutta vielä on muutama viikko aikaa harjoitella ja elää, miten urheilijan täytyy elää, Hietaniemi kertoi isosta ja tunteikkaasta lopettamispäätöksestään Ylelle.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!