Anthony Joshuan promoottori valaisi tilannetta seuraavaa ottelua ajatellen

Supertähti Anthony Joshuan seuraavasta ottelusta on riittänyt spekulaatioita mielin määrin. Tieto tulevasta vastustajasta on vaihdellut päivittäin. Toisena päivänä Joshuan on kerrottu varmasti kohtaavan Oleksandr Usyk, ja toisena päivänä hänen on kerrottu todennäköisimmin kohtaavan Kubrat Pulevin.
Joshuan promoottori Eddie Hearn kertoi Boxingscene-sivustolle, mikä on tällä hetkellä tilanne. Usykille järjestetään kohtaamista Dereck Chisoran kanssa maaliskuulle ja Joshua kohtaisi tämän hetkisen tiedon mukaan Pulevin huhtikuussa.
– Usyk-Joshua on megaottelu, mutta ei vielä. Jos Usyk kohtaa Chisoran isossa raskaansarjan ottelussa, Usykin ja Joshuan kohtaamisesta tulee monsteriluokan ottelu vuoden 2020 toisella puolikkaalla, Hearn pohti.
Hearn on myös Usykin promoottori. Hänen mielestään Usykin on hyvä saada alle yksi iso ottelu myös painavimmassa nyrkkeilyluokassa. Ukrainan rautanyrkki debytoi vasta tänä vuonna raskaassa sarjassa, kun hän päihitti Chazz Witherspoonin lokakuussa.
– On myös olemassa rotaatio siitä, minkä liiton haastaja pääsee iskemään aina vuorollaan ensiksi. Tällä kertaa vuoro on IBF:llä, jonka haastajaksi Pulev on nimetty. Tilanne on hieman sekalainen, kun minäkin ajan Usykin asioita. Joshua puolustaa kuitenkin titteleitään, on vastassa kuka tahansa, Hearn pyöritteli.
Lähde: Boxingscene.com
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Hiihtotähti Jasmi Joensuulta yllättävä veto
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa

- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli