Mediapersoona yllättää uudella projektillaan: Tähtää kansainväliseksi kilparatsastajaksi! – ”Haluan nähdä mihin pystyn kun annan sille kaikkeni”

Mediapersoona ja yrittäjä Lauri Salovaara yllättää vuoden 2020 projektillaan, jossa hän tähtää kilparatsastajaksi saman vuoden Helsinki International Horse Showhun. Tavoitteena on aloittaa ratsastus ja päästä valmennusohjelman myötä kilpailemaan HIHS:n Amateur Tourille 80-100cm luokkaan. Neuvonantajina toimivat mm. ratsastusvalmentaja Marko Björs ja hevosalan konsultti Maucca Kärki.
Salovaaralla ei ole juurikaan ratsastuskokemusta. Syksyllä 2019 hänet ilmoitettiin miehille ja pojille suunnattuun ratsastuskilpailu Pohjanpoikaan, jota ennen hän ehti käydä kolme kertaa hevosen selässä. Pohjanpojassa hän suoritti ristikkoluokan puhtaasti ja hyppäsi niin ikään puhtaan radan 60cm luokassa sijoittuen 18 kilpailijan joukosta yhdeksänneksi.
– Olen nyt ollut hevosen selässä varmaan sen 10 kertaa ja kyllähän tämä nöyräksi vetää. Tiedän, että on epätodennäköistä päästä osallistumaan kilpailijana kansainväliseen ratsastuskilpailuun, mutta aion ainakin yrittää. Putosin ensimmäistä kertaa hevosen selästä viikko sitten lauantaina, joten nyt on sekin koettu. Projekti tottelee nimeä 9 kuukaudessa Helsinki International Horse Showhun, joka tarkoittaa sitä, että minulla on nyt tasan yhdeksän kuukautta aikaa oppia niin hyväksi ratsastajaksi, että voin edes kuvitella pistäväni kampoihin oikeille ratsastajille, Lauri Salovaara toteaa.
– Miksikö lähdin tähän? No siksi, että tykästyin lajiin kovasti syksyllä ja haluan nähdä mihin pystyn kun annan sille kaikkeni. Ylipäänsä haluan todistaa, että meistä on niin paljon enempään kuin luulemme. Ihmiset käyttävät potentiaalistaan murto-osan ja juuri tätä haluan olla murtamassa ja muistuttamassa ihmisiä, että kaikki on mahdollista, kun vain tekee töitä sen eteen, Salovaara jatkaa.
Helsinki International Horse Show pidetään tänä vuonna 21.-25.10.2020 Helsingin jäähallissa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä