Mitä ihmettä? Kiinassa järjestettiin Finlandia-hiihto! – ”Latu oli pehmeä”

Kiinan Harbinissa hiihdettiin ensimmäinen ulkomailla järjestetty Finlandia-hiihto. Kolmipäiväiseen tapahtumaan osallistui noin 3000 eri-ikäistä hiihtäjää.
Suomen Hiihtoliitto on myöntänyt Harbinille alueellisen Finlandia-hiihdon järjestämisoikeuden ja tukenut paikallista kilpailujärjestäjää, jonka tavoitteena on monivuotisen urheilutapahtuman juurruttaminen talviurheiluaan kehittävään Kiinaan.
– Järjestelyt toimivat kisa-alueella hyvin ja oheistoiminnot olivat tapahtuma-alueineen kansainvälistä huippuluokkaa, totesi Harbinissa Suomen joukkueen johtajana toiminut Eero Hietanen.
Harbin on yksi ainoista kaupungeista Kiinassa Changchunin ohella, missä järjestetään hiihtokilpailuja. Changchunissa kilpaillaan maratonhiihto Vasaloppet China. Kiinalaisten kulttuuri ja tapa rakentaa talviurheilua on erilainen länsimaihin verrattuna, mutta Hiihtoliiton asiantuntijana Harbinissa toimineen Mikko Saarisen mukaan heidän toimintakulttuuriaan tukien talviurheilu ja maastohiihto juurtuvat parhaiten Kiinaan.
– Harbin on aidosti paikka, jossa on selvästi vahvaa valmiutta järjestää maastohiihtotapahtumia ja sitä kautta rakentaa lumilajien kulttuuria. Kiinalainen kulttuuri eroaa meidän kulttuurista, meidän työ on tukea kiinalaisia kuitenkin hiihtokulttuurin perinteitä vaalivalla tavalla, tiivistää Saarinen.
Harbin Finlandia -tapahtumalla on Kiinassa valtava medianäkyvyys ja työtä maastohiihdon edistämiseksi tehdään monella saralla. Yhteistyö kiinalaisten kanssa tukee myös suomalaista talviurheilua lisäämällä resursseja ja tuo sille näkyvyyttä suuressa urheilumaa Kiinassa. Lisäksi yhteistyöllä on taloudellisia vaikutuksia suomalaisten osaamisviennin sekä lisenssisopimusten myötä.
– Suomalaisen hiihdon brändi on Kiinassa on vahva, lopettaa Saarinen aidosti ylpeänä.
Vuollet hiihti toiseksi ja Lindholm kolmanneksi 50 kilometrin matkalla
Harbinissa hiihdettiin kilpaa 2,5, 25 ja 50 kilometrin matkoilla. Kilpaladulla lumiolosuhteet olivat haastavat hiihtäjille, vaikka viiden asteen pakkanen ja pieni lumisade eivät haitanneet hiihtoja. Suomalaisten matka oli 50 km, joka sivakoitiin lumioloista johtuen myös 5 kilometrin radalla. Lenkki oli ilmoitettua hieman pidempi.
– Kilpailulatu oli tasainen ja pehmeä, mikä teki hiihtämisen raskaaksi, eikä palautumaan päässyt juuri lainkaan. Todellisuudessa hiihtäjät hiihtivät 58 kilometriä 50 kilometrin sijaan, koska reitti oli hieman ylimittainen, kertoi Eero Hietanen.
Suomalaisista kaksi nousi palkintopallille: Eero Vuollet kiri kilpailun toiseksi ja Kevin Lindholm kolmanneksi. Mukana olivat myös Alex Svartsjö, Roni Lukkarinen ja Onni Rantahalvari.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Myrskyvaroitus – Wilma Murron kilpakumppanilta järjetön seivästulos
- Tapaus Kerttu Niskanen – IL:lle paljastettiin koko totuus
- Ulos MM-kisoista – Suomen hiihtoässä julkaisi kuvan lentokentältä
- Uutispommi muhii – Venäjää juonitaan takaisin kansainvälisiin hiihtokisoihin
- Ei asiaa MM-kisoihin – Anne Kyllönen paineli hirmuista vauhtia koti-Suomessa
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi surullisen lopun – ”Itku tuli”
- Älytön kehitysloikka – suomalaisjuoksija esitti mykistävää ylivoimaa
- IL: Tämä kysymys oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen vaikeni kuin taikaiskusta
- Mäkihyppylegenda Toni Nieminen teki uuden aluevaltauksen – ei hyvältä näytä
- Tähän on tultu: Janne Ahonen vastasi aivan brutaaliin kysymykseen Ylen suorassa lähetyksessä
- Kerttu Niskasen mieheltä selvät sanat Krista Pärmäkoskesta
- Mäkihyppylegenda Toni Nieminen teki uuden aluevaltauksen – ei hyvältä näytä
- Krista Pärmäkoski lausui STT:lle selvät sanat Kerttu Niskasen toiminnasta
- Tämä näky oli liikaa – Therese Johaug rajujen syytösten kohteena
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi surullisen lopun – ”Itku tuli”
- Ylellä ikävä väite – Kerttu Niskanen teki tylyn tempun Norjassa
- Tähän on tultu: Janne Ahonen vastasi aivan brutaaliin kysymykseen Ylen suorassa lähetyksessä
- Olisitko uskonut? Ällistyttävä paljastus Suvi Minkkisen muodonmuutoksesta
- IL: Tämä kysymys oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen vaikeni kuin taikaiskusta
- Iivo Niskanen ulos MM-kisoista – norjalaisasiantuntija esitti välittömästi rajun väitteen