Suomalainen tennispelaaja ylsi välieriin Tunisiassa – ”Pelini tuntui hyvältä ja omat rutiinit kentällä löytyivät”

Oona Orpanan, 19, kisavalmistautuminen tulevaan Fed Cup -kotiturnaukseen päättyi välierätappioon Tunisiassa.
Kovilla ulkokentillä pelatussa 15,000 dollarin ITF-turnauksessa eteni kolmanneksi sijoitettu Orpana (WTA-481) kolmella voitolla neljän parhaan joukkoon. Puolivälierässä Orpana voitti kuudenneksi sijoitetun slovakialaisen Tereza Mihalikovan (WTA-528) 6-2, 6-4. Välierässä oli vastassa viidenneksi sijoitettu kazakstanilainen Gozal Ainitdinova (ATP-503). Ainitdinova ja Orpana kohtasivat myös viime viikolla Tunisiassa ja tuolloin kazakstanilainen oli vahvempi puolivälierässä. Tälläkin kertaa suomalaisen oli taipuminen erittäin vahvassa kunnossa olevalle Ainitdinovalle 0-6, 3-6.
– Tänään oma pelini rullasi loppua kohden koko ajan paremmin ja paremmin. Vastustaja oli tällä kertaa vain parempi. Tällä viikolla varsinkin pelini tuntui hyvältä ja omat rutiinit kentällä löytyivät taas treeniviikkojen jälkeen, kommentoi Orpana.
Orpana kertoi saaneensa kauden avausturnauksista taktista oppia sekä toisella viikolla pystyneensä hyödyntämään vahvuuksiaan paremmin ja iskemään vastustajiensa heikkouksiin. Seuraavaksi Orpana suuntaa takaisin Suomeen ja osaksi naisten maajoukkuetta. Cinia Fed Cup Team Finland kokoontuu yhteen keskiviikkona ja aloittaa valmistautumisensa kotiturnaukseen 4.-7.2.
– Hyvä fiilis Fed Cupia ajatellen! Odotan jo pääseväni pelaamaan kotiyleisön edessä ja nämä Tunisian viikot olivat täydellinen valmistautuminen sitä varten, päätti Orpana.
Lähde: Tennisliitto
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Se on loma – Suvi Minkkinen julkaisi upean kuvan
- Tästä ei hiiskuttu – koko karu totuus Frida Karlssonista paljastui nyt
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa käänne – näin Kaisa Mäkäräinen reagoi
- Robert Helenius teki uuden aluevaltauksen – ällistyi ihmisten reaktioista
- Shokkiratkaisu: Hiihtotähti lähtee maajoukkueesta – suora viesti ”vihaajille”
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”