Morjensta pöytään! Nokian KrP pyssytti kuusi maalia yhden ylivoiman aikana!
Nokian KrP antoi kotiyleisölleen melkoisen ystävänpäivän näytöksen, kun se kaatoi Welhot peräti maalein 16-5. Perjantain toisessa miesten Salibandyliigan ottelussa Westend Indians kukisti kotonaan LASB:n 8-5.
Nokian KrP karkasi toisen erän alussa jo 3–0-johtoon, mutta jotain erityistä nähtiin hetkeä myöhemmin Welhojen Kalle Keräsen laahustettua jäähypenkille istumaan viiden minuutin rangaistusta huitomisesta. KrP nimittäin esitti kunnon ylivoimanäytöksen iskemällä yhden ja saman jäähyn aikana pallon peräti kuudesti kuopiolaisten verkkoon. Neljän osuman jälkeen Welhot vaihtoi maalivahtia Roni Tuonosen tehdessä tilaa Lauri Kunnapille. Welhojen avausmaali nähtiin tänään toisen erän puolivälin jälkeen nokialaisten ehätettyä sitä ennen jo 9–0-johtoon. Voittajien tehomiehet löytyivät tänään ykkösketjusta, jossa Joona Rantala takoi 5+3 ja Henri Johansson 3+4. Kakkosessa kirjautti Mikko Laakso 2+2.
Espoossa sinnitteli LASB vielä päätöserän puolivälissä 4-4, mutta sitten jäähyt tuhosivat lahtelaisten pelin. Ensin Santeri Toropainen ja sitten Otto Lehkosuo rankaisivat LASB:n jäähyistä maaleilla, ja Tomi Jerkun ilman maalivahtia pusertaman kavennuksen jälkeen pääsi vielä Valtteri Kainulainen herkuttelemaan loppuun kaksi ylivoimaosumaa.
Lauantaina miesten Salibandyliigassa pelataan ottelut EräViikingit–Happee, SPV–Tiikerit, OLS–ÅIF ja TPS–Steelers.
Naisten Salibandyliigan runkosarjan voittava SB-Pro nappasi perjantaina kauden kuudennentoista voittonsa, kun se kaatoi Tampereella edellisten vuosien kestomestari Classicin 5-4. Illan toisessa ottelussa Koovee kukisti Lahdessa Pelicansin 7-3.
Tampereella Classic karkasi toisessa erässä jo 3–0-johtoon, mutta kolmannen alussa SB-Pro oli kirinyt jo tasoihin kesti perään kaksi kahden minuutin jäähyä. Viimeisellä kympillä Emmi Lindh ja Karoliina Kujala laukoivat hallitseville mestareille kahden maalin etumatkan, joka riitti lopulta voittoon. Minuuttia ennen loppua Alisa Pöllänen nosti kuudella neljää vastaan kotijoukkueen maalin päähän, mutta tasoihin saakka eivät voimat tänään riittäneet.
Myös Lahdessa ratkaisu nähtiin vasta päätösjaksolla Pelicansin noustua ensin Jenna Kankaan maalilla minuutiksi 3–2-johtoon. Sitten jyräsi kuitenkin Koovee, kun Senni Hietanen, Mia Vallenius ja Veera Vilenius mättivät pallon kahdessa minuutissa kolme kertaa pelikaanien verkkoon. Vallenius ja kolme sekuntia ennen summeria Ellinoora Huotari komistelivat vielä Kooveen voittolukemia.
Lauantaina pelataan NLA:ssa ottelu TPS–SSRA ja NLB:ssä Pirkat–ÅIF, O2-Jyväskylä–LoSB sekä Steelers–NST.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään