Esportsin ihmeellinen maailma

Petsipappa on perinteisen urheilun ystävä. Hyvin laaja-alainen urheilun seuraaminen rikastuttaa elämää ja kylläpä on tullut oikeastaan kaikesta mahdollisesta lyötyä vetoakin. Joskus 20 vuotta takaperin monet ihmettelivät, miten kellekään tulee mieleen lyödä vetoa naisten käsipallon EM-kisoista tai rugbystä. Usein mielelläni muistelen myös mäkihyppyä: kauden 2001/02 avauksessa eräs brittibuukkeri piti koko viikon Primoz Peterkan voittajakerrointa 201:ssä, vaikka mies nakutteli harjoituksissa jatkuvasti kympin sakkiin. Peterka loppujen lopuksi voitti tuon kisan ja voittojenmaksun jälkeen valikoimissa oli yksi buukkeri vähemmän.
Petsipappa kuuluu ikäluokkaan, jonka teini-iässä ensimmäiset kotimikrot hankittiin suomalaiskoteihin. Eihän niitä kaikilla ollut, mutta joistakin mikron omistaneista kavereista tulikin äkkiä hirmu suosittuja. Näin 35 vuoden jälkeen funtsittuna ensimmäiset tietokonepelit olivat aika liikuttavia – mutta tosissaan niitä pelattiin. 1980-luvun kuuluisin taktiikkapeli taisi olla naisten iskemistä simuloiva Leisure Suite Larry -pelisarja. Sitä hakattiin kiukulla – joskin allekirjoittaneelle tuottivat eniten riemua ensimmäiset jääkiekko- ja jalkapallosimulaatiot. Niitä pystyi pelaamaan toista vastaankin, jolloin jono pelaamaan oli puolet lyhyempi.
Tässä onkin Petsipapalle esportsin mysteerio – allekirjoittaneella ei edelleenkään kestä hermo katsoa, kun muut pelaavat. Pitäisi päästä itse sohlaamaan. Samaa efektiä ei tule perinteisessä urheilussa: siinä kun Petsipappa oli aina se kaveri, joka otettiin joukkueeseen vasta jakojen teon loppuvaiheessa. Uusi sukupolvi pitää esportsia täysin spectator sportsina eli on aivan ok vedellä poppareita ja colaa, kun huiput räimivät Counter Striken kenttiä läpi. Olen aina pitänyt itseäni nuorekkaana, mutta esports – ja rap-musiikki – todistavat sen, että olenkin vain ajastani jälkeen jäänyt muumio
CS:GO Team Vitality – ENCE
Pelikohteet alkavat olla todella vähissä näinä aikoina, joten esports tarjoaa täytettä tyhjiöön. ESL Pro Leaguessa ranskalainen Vitality on ennakkosuosikki suomalaista ENCEä vastaan. Suomalaiset ovat tahkonneet viime ajat ilman voittoja ja itseluottamus on varmasti alamaissa. Tiukasti skenessä sisällä olevat ihmiset eivät ole menettäneet uskoaan suomalaisjoukkueen taitoihin, joten yli kolmen kertoimilla vetoa kannattaa laittaa sisään. Perusluokaltaan joukkueet ovat lähempänä toisiaan kuin vetomarkkinat antavat ymmärtää. Vetosuositus on ENCE voittaa kertoimella 3,05.
.
tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa.
Lunasta n tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lotta Harala puhui suunsa puhtaaksi Reetta Hurskeesta – paljasti mitä olympialaisissa tapahtui kulisseissa
- Yle: Jasmi Joensuu sai melkoisia ehdotuksia Norjassa
- Kerttu Niskaselta selvät sanat Viaplayn toimittajalle – laittoi välittömästi stopin näille puheille
- Suomen hiihtotähti tuli maaliin – Aino-Kaisa Saarinen laukoi saman tien brutaalin totuuden
- Ville Nousiainen sanoi Ylellä selvät sanat Suomen hiihtotähdistä
- Suomen ampumahiihto kohtasi suru-uutisen – ”Näin päättyi maallinen matka”
- Hiihtotähti järkyttyi MM-kisoissa – ”Luulin, että joku ammuttiin”
- Krista Pärmäkoskelle kysymys Kerttu Niskasesta – vastaus IS:lle oli jäätävä
- Myrskyvaroitus – Wilma Murron kilpakumppanilta järjetön seivästulos
- Tapaus Kerttu Niskanen – IL:lle paljastettiin koko totuus
- Ulos MM-kisoista – Suomen hiihtoässä julkaisi kuvan lentokentältä
- Krista Pärmäkoskelle kysymys Kerttu Niskasesta – vastaus IS:lle oli jäätävä
- Suomen ampumahiihto kohtasi suru-uutisen – ”Näin päättyi maallinen matka”
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi surullisen lopun – ”Itku tuli”
- Yle: Jasmi Joensuu sai melkoisia ehdotuksia Norjassa
- IL: Tämä kysymys oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen vaikeni kuin taikaiskusta
- Kerttu Niskaselta selvät sanat Viaplayn toimittajalle – laittoi välittömästi stopin näille puheille
- Suomen hiihtotähti tuli maaliin – Aino-Kaisa Saarinen laukoi saman tien brutaalin totuuden
- Mäkihyppylegenda Toni Nieminen teki uuden aluevaltauksen – ei hyvältä näytä
- Ville Nousiainen sanoi Ylellä selvät sanat Suomen hiihtotähdistä