Paraurheilijoiden Suomen ennätyksiin muutoksia – ”Ne on tehty nykyisistä kansainvälisistä standardeista poiketen”
Pitkäaikainen tarve paraurheilijoiden yleisurheilun Suomen ennätyksien vahvistamiseksi on johtamassa tuloksiin. Porvoossa perustettiin perjantaina 6.3. nelihenkinen työryhmä selvittämään Suomen ennätyksien dokumentointia ja niiden vahvistamista.
Ryhmään kuuluvat pitkään paraurheilun ja yleisurheilun eri tehtävissä toimineet Lauri Jaakkola, Mikko Nieminen, Mikko Peltonen ja Tuomas Törrönen.
Ennätysprojekti kattaa vuodet 1993 – 2020. Nykyisenkaltainen kansainvälinen luokitusjärjestelmä otettiin käyttöön Barcelonan ja Atlantan välisenä paralympiadina 1993 – 1996.
– Ensi vaiheessa meidän on kyettävä selvittämään kaikki kansainvälisen luokituksen aikanaan saaneet suomalaiset paraurheilijat. Heitä lienee kautta aikain vähintään pari sataa, Mikko Nieminen arvioi.
– Tulemme haastattelemaan Suomessa kansainvälisestä luokituksesta vastanneet henkilöt ja käymään kattavasti läpi julkaistut tulosluettelot tältä ajalta. Lisäksi tarvitaan henkilökohtaisia yhteydenottoja urheilijoihin ja valmentajiin ja heidän muuhun lähipiiriinsä, Nieminen kuvaa toimintametodeja.
– Luokittelun ja lajivalikoiman tiheät muutokset merkitsevät, että osa ennätyksistä tullaan Suomen ennätysten sijasta rajaamaan ”kansallisiksi ennätyksiksi” tai ”historiallisiksi ennätyksiksi”, jos ne on tehty nykyisistä kansainvälisistä standardeista poiketen, Nieminen täsmentää.
Työryhmä tulee ensi vaiheen jälkeen tulevaisuudessa vahvistamaan myös junioreiden ja veteraanien Suomen ennätykset ja laajentamaan lajivalikoimaa sekä pitää tavoitteenaan myös ennätyksien historiallisen kehityksen dokumentoimista, myös ajalta ennen vuotta 1993.
– Tämä on sekä historiankirjoitusta että näkyvyystyötä. Toisaalta tämä on julkisuudelta sivuun jääneiden urheilijoiden elämäntyön kunnioittamista. Ja toisaalta tällä työllä myös motivoidaan nykypolven urheilijoita ja valmentajia, Mikko Nieminen tiivistää.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”