Suomen maajoukkueen urheilijat jatkavat yhä säännöllistä harjoittelua – Kolme huippuampujaa antoi kommenttinsa tilanteesta: ”En ole sitä vielä oikein ymmärtänyt”
Kolme suomalaista maajoukkueampujaa ei yllättynyt Tokion olympialaisten siirtämisestä ensi vuoteen. Säännöllinen harjoittelu jatkuu, vaikka tiettyä kilpailua ei olekaan nyt tavoitteena, he sanovat.
Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) tiedotti tiistaina, että se on yhdessä Japanin hallituksen kanssa päättänyt siirtää ensi kesäksi suunnitellut Tokion olympialaiset ja paralympialaiset eteenpäin koronaepidemian vuoksi.
Olympialaiset aikataulutetaan uudestaan, ja ne järjestetään viimeistään kesällä 2021. Näin taataan kisojen turvallisuus ja varmistetaan niihin osallistuvien urheilijoiden, yleisön ja toimitsijoiden terveys. Päätös tehtiin perustuen KOK:n, Maailman terveysjärjestön (WHO) ja kisajärjestäjien analyysiin covid-19 -pandemiatilanteesta, Suomen Olympiakomitea tiedotti eilen.
Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Per-Ole Lindell puolestaan sanoi, että seuraavaksi odotetaan Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) päätöksiä kilpailutoiminnan osalta.
Kolme suomalaista huippuampujaa vastasi keskiviikkona neljään ajankohtaiseen kysymykseen, jotka olivat:
1. Miten otit tiedon Tokion olympialaisten siirtymisestä vastaan?
2. Miten se vaikutti/vaikuttaa harjoitteluusi juuri nyt?
3. Miltä kilpailukalenterin tyhjyys sinusta tuntuu? Muutos normaaliin arkeen on todella iso.
4. Missä ja miten voit harjoitella juuri nyt?
Marika Salmi, trap
Orimattilan Seudun Urheiluampujat
1. Se oli odotettu päätös, eikä todellakaan enää yllätys. Se oli lähinnä odottelua siitä, milloin huhut vahvistetaan.
2. Pitkää taukoa ei voi pitää. Se on nyt kotimaan harjoittelua tutulla Orimattilan radalla, koska kaikki leirit on peruttu. Vaihtoehtoja ei ole.
3. En ole sitä vielä oikein ymmärtänyt, koska vasta pari viikkoa sitten tulimme kotiin Kyproksen maailmancupista. Ehkä se pian konkretisoituu, että mihinkään ei lähdetä. Samalla pitää varautua siihen, ettei ole tietoa siitä, milloin seuraavan kerran.
4. Orimattilan radalla. En ole vielä ehtinyt keskustella enkä pitää palaveria valmentajani Kari Kopran kanssa siitä, miten harjoittelu tästä eteenpäin jatkuu ja miten treenit menevät uusiksi.
Lari Pesonen, skeet
Ilomantsin Erämiehet
1. Se oli odotettu päätös, ja nyt on varma tieto siitä, ettei olympiakisoja pidetä ainakaan tänä vuonna. Nyt ei mennä jokin tietty kisa edellä, vaan voi huoletta treenata niin paljon kuin sielu sietää.
2. Minun pitänee samalla viedä myös opintoja eteenpäin, jotta voin taas ensi vuonna panostaa harjoitteluun täysillä. Nyt se on etäopiskelua, ja menen töihin viikonloppuna.
3. Kisoja on peruttu, eikä sille mahda mitään. Töitä on tehtävä ja on treenattava, jos meinaa jatkossakin pärjätä.
4. Olen harjoitellut Lopella ja muutaman kerran Orimattilassa, mutta saa nähdä miten jatkossa, jos Uusimaa pannaan kiinni. Tällä hetkellä ei ole varmuutta edes seuraavasta päivästä.
Joonas Kallio, pistooli
Suomussalmen Urheiluampujat
1. Olen vähän ristiriitaisin tuntein, koska seuraava olympiadi ei olekaan neljän vuoden pituinen, vaan lyhyempi. Ensi vuonna on oltava huippukunnossa ja taas vuonna 2022, jolloin järjestetään MM-kilpailut. Sellaista akkujen latausvuotta ei nyt tule ollenkaan.
2. Ei juurikaan. Aion pitää itseni hyvässä ampumakunnossa läpi vuoden. Tasaista treeniä. Nyt ei tarvitse hirveästi revitellä, koska seuraava kilpailu on ehkä vasta syksyllä.
3. Se ei periaatteessa hirveän pahalta tunnu, vaikka tykkään kilpailla ja nautin kilpailuista. On kiva olla hetki kotona. Olen ollut viimeksi kuluneiden vuosien aikana riittävästi maailmalla, koska minulla on ollut sekä SAL:n että Puolustusvoimien kilpailukalenteri. Olen tällä hetkellä metsässä, sotaharjoituksessa.
4. Olen pystynyt joka viikko harjoittelemaan ihan hyvät tuntimäärät. Prikaati on auki ja myös sen ilma-aserata.
Lähde: Ampumaurheiluliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”