Suomen maajoukkuehiihtäjä lopetti uransa viime kauteen – Aloitti nyt työt uudessa tehtävässään

Entinen maajoukkuehiihtäjä Lari Lehtonen ilmoitti huhtikuun lopulla lopettavansa uransa huippu-urheilijana. Hiihto ei kuitenkaan jää kokonaan pois miehen elämästä, sillä hän aloitti toukokuun alussa Hollolan Urheilijat -46 ry:n toiminnanjohtajana.
Lehtonen pyrkii seuran toiminnanjohtajana parantamaan lajien välistä yhteistyötä ja yhdessä harjoittelua sekä saamaan lisää kavereita toimintaan mukaan.
Kesällä 33 vuotta täyttävä Lari on oppinut kilpaurheilu-urallaan sisukkuutta, suunnitelmallisuutta ja ongelmanratkaisutaitoja, joista on hyötyä myös tulevissa työtehtävissä.
– Rankimmat hetket kilpaurheilijan urallani ovat olleet terveyteen liittyvät vastoinkäymiset. Esimerkiksi loukkaantumisten jälkeen on pitänyt motivoida itsensä ja tehdä suunnitelmat uudelleen kohti uusia tavoitteita, hän kertoo seuran kotisivuilla.
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa käänne – näin Kaisa Mäkäräinen reagoi
- Robert Helenius teki uuden aluevaltauksen – ällistyi ihmisten reaktioista
- Shokkiratkaisu: Hiihtotähti lähtee maajoukkueesta – suora viesti ”vihaajille”
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen