Hyvä menestys toi nimikkopuita kunnan puistoon – mukana nimiä urheilun huipulta

Vuonna 2019 perustettu Menestyjien puisto on osa Vihdin kunnan muistamiskäytäntöä. Puisto on tarkoitettu vihtiläisille kiitokseksi, muistoksi ja kannustukseksi. Avajaisvuonna 2019 puistoon istutettiin kahdeksan puuta, joiden saajina oli 11 henkilöä.
Vuonna 2020 puiden saajiksi on valittu vain aiempien vuosien menestyjiä, sillä koronapandemia on aiheuttanut muun muassa kulttuuritilaisuuksien ja kansainvälisten arvokilpailujen peruuntumisia.
Puulajien valinnassa on pyritty kuvastamaan puunsaajaa. Uintivalmennuksesta Esa Sievinen sai tervalepän ja uinnista Jani Sievinen hopeasalavan. Molemmat puulajit viihtyvät erinomaisesti veden tuntumassa kuin myös Sieviset. Teodor Koskenniemi sai postuumisti yleisurheilusta siperianpihdan, joka on sitkeä ja kestävä pohjoinen laji. Voimanostaja Leena Jokitalo sai punatammen, joka kuvaa vahvuutta kuten Leenakin. Saavutuksistaan raviurheilun piirissä sai Pekka Korpi hevoskastanjan – mikäpä muukaan nimeltään paremmin sopisi.
Lähde: Vihdin verkkosivut
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Hiihtotähti Jasmi Joensuulta yllättävä veto
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!