Kilpakumppani täysin fiiliksissä suomalaissensaation tempusta Levillä – ”En voi uskoa”
Rosa Pohjolainen, 17, teki todellisen revanssin, kun Hyvinkään Slalom Seura Sukkulan kasvatti näytti närhen munat kotiyleisön edessä ja pamautti ensimmäisen kierroksen jälkeen itsensä sijalle 14 pujottelun maailmancupin kisassa Levillä, jääden ensimmäisen kierroksen kärkinaisille, Sveitsin Michelle Gisinille ja Petra Vlhovalle 1.03 sekuntia kärjestä.
Toisella kierroksella Pohjolainen jatkoi varmoja otteitaan ja tulostaulussa koreili kilpailun päätteksi 27.sija jääden 3.59 sekuntia kärjestä. Pohjolainen ansaitsi uransa ensimmäiset maailmancup-pisteet.
– Ylhäällä tuli vähän virheitä ja kadotin hetkellisesti focuksen, mutta kaikin puolin meni tosi hyvin. Aivan huippufiilis, en mä näin hyvää ajatellut. Kyllä minä kouluarvosanoissa 10 antaisin tästä viikonlopusta, summaa Pohjolainen.
Seuraavaksi Pohjolainen suuntaa kotiin Hyvinkäälle lepäämään ja suorittamaan koulua.
– Joulukuussa sitten kohti Keski-Eurooppaa ja Eurooppa Cupia. Vielä en tiedä koska koittaa seuraava maailmancup, täytyy ehkä tämän jälkeen keskustella asiasta Burtinin kanssa, hymähtää Pohjolainen.
Muut Suomen alppihiihtäjättäret ilakoivat Pohjolaisen onnistumisesta.
– En voi uskoa, että Rosa teki sen, ihan mahtavaa, tuuletti Riikka Honkanen maalialueella.
– Mä oon erittäin iloinen, että Rosa oli toisella kierroksella, komppasi Julia Toiviainen.
Riikka Honkanen taipui täpärästi toiselta kierrokselta ollen ensimmäisen kierroksen 36:s jääden 0.27 sekuntia toisen kierroksen paikasta. Julia Toiviainen sijalle 51 ja Kia-Emilia Hakala 56:s.
Alppihiihdon urheilujohtaja Tommi Viirret on tyytyväinen, että alppinaisten tekeminen realisoitui vihdoin myös kilpailutilanteessa.
– Päivittäin olemme pärjänneet harjoituksissa kärkinaisia vastaan. Eilen jo hyvät väliajat näytti, että olemme vauhdissa kiinni. Tällä on iso merkitys nyt kun vihdoin ajat realisoituvat treenirinteiden sijaan myös kilpailussa. Tämä kertoo myös siitä, että teemme organisaationa asioita oikein. Kyllä täältä vielä tullaan, summaa Viirret mietteitään maalialueella.
Toisen pujottelun maailmancupin osakilpailun vei nimiinsä jo toistamiseen Slovakian Petra Vlhova 1:49.05. Toiselle sijalle Sveitsin Michelle Gisin 0.31 Vlhovasta. Kolmanneksi jälleen Itävallan Katharina Liensberger (+0.50). Yhdysvaltain Mikaela Shiffrin taipui kilpailussa viidenneksi.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään