Suomen maajoukkue jättää kansainvälisen turnauksen väliin – ”Emme matkusta mihinkään”

Suomen käsipallomiesten maajoukkueella oli mahdollisuus osallistua tammikuussa kansainväliseen turnaukseen Latviassa, mutta suomalaiset päättivät jättää pelit väliin koronavirustilanteen takia.
Sen sijaan Suomen joukkue keskittyy leireilemään kotimaassa.
– Päädyimme siihen, että pysymme kotimaassa, leireilemme emmekä matkusta mihinkään, Suomen valmentaja Teddy Nordling kertoi käsipalloliiton tiedotteessa.
Suomi leireilee tammikuun alussa, ja seuraavat ottelut ovat edessä vasta maaliskuun EM-karsintaikkunassa.
Tammikuun leirillä kokoonpanossa on tehty kokeiluja. Muutama kokeneempi vakionimi on sivussa, ja mukaan kutsuttiin nyt muun muassa pari ensikertalaista, ÅIFK:n Isak Lehvonen ja Rimbo HK:n Casper Blank.
– Meillä oli jo elokuun leirillä vähän isompi ryhmä ja nyt on vastaava tilanne. Voimme vähän kokeilla pelaajia, kun leiri ei suoraan valmista edessä olevaan otteluun. Pelaajat halutaan nähdä kentällä myös maajoukkueympyröissä. Toki minä näen heitä liigassakin, mutta Ola (Lindgren, päävalmentaja) vähän vähemmän ja nyt on hyvä tilaisuus tarkkailla todella läheltä jokaista, Nordling toteaa.
– Olen puhunut kaikkien niiden kanssa, jotka eivät nyt mukaan tule ja olemme käyneet läpi sen, että jatkossa he ovat taas sitten mukana. Tämä on nyt jatkon kannalta todella tärkeä leiri ja on hyvä päästä näkemään uudempiakin nimiä.
Suomen leiriryhmä:
Mikael Mäkelä, Joonas Klama, Casper Blank, Benjamin Helander, Linus Lindberg, Fredrik Forss, Robin Sjöman, Oscar Berglund, Topias Laine, Gusten Montonen, Isak Lehvonen, Max Granlund, Robin Granlund, Nico Rönnberg, Peik Sjöblom, Oscar Kihlstedt, Anthony Hellakoski, Miro Koljonen, Richard Sundberg ja Niki Tuominen
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kovia numeroita: Hurja tieto Suomen hiihtotähden taloudellisesta tilanteesta
- Ella Junnila antoi lähtöpassit valmentajalleen – Yle: Taustalla olivat nämä syyt
- Hiihtolegenda passitettiin sairaalaan – karu väite naisen tilasta
- Suomen hiihtotähden tilanteessa yhtäkkiä merkittävä käänne – ”En oikein itsekään ymmärrä”
- Se on loma – Suvi Minkkinen julkaisi upean kuvan
- Tästä ei hiiskuttu – koko karu totuus Frida Karlssonista paljastui nyt
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa käänne – näin Kaisa Mäkäräinen reagoi
- Robert Helenius teki uuden aluevaltauksen – ällistyi ihmisten reaktioista
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”