Nooralotta Neziri voitti 60 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksellä 7,92 Kansainvälisen yleisurheiluliiton mailmankiertueen osakilpailussa Karlsruhessa, Saksassa.

Neziri paransi hienolla juoksullaan SE:tä viidellä sekunnin sadasosalla ja jätti taakseen ison tukun kansainvälisiä huippuja.

– On tämä todella hieno juttu. Sain viimeinkin sen 7,97 rikottua, Neziri viittasi edellisen Suomen ennätykseen, jonka hän ehti juosta kolmesti ja jakoi ennätyksen Reetta Hurskeen kanssa.

Hallikauden Neziri avasi juoksemalla Karlsruhessa alkuerässään kolmanneksi ja menemällä finaaliin aikavertailusta ajalla 8,01. Finaaliin hän lähti voittamaan juoksua.

– Ajattelin, että yritän voittaa tuon kilpailun, mutta yllätyin ajasta. En ajatellut, että pystyisin juoksemaan noin kovaa aikaa, Neziri sanoi.

– Finaalissa oli lähtö parempi kuin alkuerässä, jossa se oli vähän löysä. Tiesin, että paremmalla startilla on finaalissa otettavissa sadasosia. Mutten odottanut, että aika paranisi ihan noin paljon. Tärkeintä oli kuitenkin kova kisa ja voitto, Neziri sanoi.

Finaalissa toiseksi sijoittui nigerialainen vuoden 2018 Dohan MM-kilpailuiden nelonen Tobi Abusan ajalla 7,94 ja kolmanneksi hollantilainen 60 metrin aitajuoksun hallitseva Euroopan mestari Nadine Visser ajalla 7,96.

Lähde: SUL:n tiedote