Suomi jyräsi Montenegron EM-karsintaottelussa Vantaalla
Miesten futsalmaajoukkue pelasi neljännen EM-karsintaottelunsa maanantaina Vantaalla. Suomi oli alusta asti muutaman askeleen edellä vierasjoukkue Montenegroa. Loppulukemat 6-1 (3-1) kuvaavat täysin pelitapahtumia. Voiton myötä Suomi nousi sarjataulukossa neljään pisteeseen ja taistelemaan tasapäisesti lohkon kakkossijasta.
Suomi marssitti kentälle avausnelikon muodossa Jani Korpela (C) – Justus Kunnas – Tero Intala – Lassi Lintula, joista tosin Kunnas teki heti aloitusvihellyksen jälkeen tilaa Sergei Korsunoville. Maalinsuulla Suomella aloitti tutusti Juha-Matti Savolainen.
Suomi aloitti ottelun erittäin väkevästi, ja se rakensi heti avausminuutilla useamman hyvän laukaisupaikan. Myös helpottava avausmaali saatiin nopeasti, kun verkko heilui ensimmäisen kerran jo ajassa 01:31. Kokoonpanoon nousseen Jaakko Alasuutarin ovela esityö toi pallon Tuukka Pikkaraiselle laitaan. Pikkarainen löysi tarkalla syötöllä maalin edestä Juhana Jyrkiäisen, joka iski Suomen 1-0 -johtoasemaan.
Suomen lähti otteluun tuttuun tapaan laajalla materiaalilla ja kolmella kentällisellä, mikä mahdollisti korkean prässin. Tätä kautta myös pallonhallinta pysyi vahvasti Suomella läpi jakson. Suunnitellut kentälliset tosin sekosivat heti alussa, kun jo avausvaihdossa joukkueen kapteeni Jani Korpela loukkasi itseään. Tämä toi lisää peliaikaa erityisesti Jarmo Junnolle, joka käyttikin kasvaneen vastuun tehokkaasti hyväkseen.
Avausmaalin järjestänyt nelikko oli asialla myös 2-0 -osumassa, joka syntyi ajassa 09:07. Jyrkiäisen vahva prässi tuotti Suomelle rajapotkun hyökkäysalueelta. Pikkarainen syötti, ja Junno laukoi kaukaa pallon tarkasti alanurkkaan Jyrkiäisen häiritessä maalivahdin näkökenttää. Pelikellon näyttäess 13:05, iski Junno iski jälleen – tällä kertaa suoraan vapaapotkusta.
Myös Montenegro sai kuparisen rikki avausjaksolla. Sen 3-1 -kavennus syntyi ajassa 17:21, kun rajapotkusta pallo pomppasi onnekkaasi Suomen omasta pelaajasta ohi Savolaisen. Vierasjoukkue sai maalista piristysruiskeen, mutta Savolainen otti tärkeät torjunnat jakson loppuun ja näin tauolle siirryttiin lukemissa 3-1.
SUOMI VAHVA TOISELLAKIN JAKSOLLA
Toinen jakso ei muuttanut ottelun kokonaiskuvaa. Suomi piti pelin tiukasti hallussaan, prässäsi vavasi, eikä antanut Montenegrolle yhtään ilmasta tilaa rakentaa pallollista peliään. Vapauttava 4-1 -maali syntyi hiukan onnekkaastikin kun ottelua oli pelattu 26:33. Justus Kunnaksen kova kaukolaukaus Korsunovin antamasta rajapotkusta muutti maalin edestä suuntaa Montenegron puolustajasta, eikä maalivahdille jäänyt mahdollisuuksia reagoida ohjaukseen.
Montenegron pelinrakentelu vaikeutui entisestään jakson edetessä, kun Suomi piti vauhtia yllä. Vahva prässi tuotti Suomelle tilanteita, ja palloa kaivettiin verkosta jälleen ajassa 30:11. Montenegron puolustava pelaaja joutui antamaan oman maalin tuntumassa hätäisen syötön. Paikalla oli Tuukka Pikkarainen, joka kruunasi hienon ottelunsa puskemalla pallon kaikessa rauhassa verkkoon maalin edestä.
Suomen paras nelikko Junno – Alasuutari – Pikkarainen – Jyrkiäinen jatkoi loppuun asti tehokkaasti. Ajassa 33:04 maalinteossa onnistui lopulta myös Alasuutari, jonka maajoukkueuran avausmaali sinetöi loppulukemat 6-1 takatolpalta Jyrkiäisen ja Pikkaraisen esityön jälkeen.
Jobinpostia Suomen joukkueelle tuli Iiro Vanhan keltaisen kortin myötä, mikä pitää pelaajan pelikiellossa seuraavasta karsintaottelusta. Maalinsuulla nuori Kasper Kangas teki näiden karsintojen debyyttinsä, kun Savolainen otettiin vaihtoon kuutisen minuuttia ennen päätössummeria.
Lähde: Palloliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Kalle Palander teki uuden aluevaltauksen – palaute oli brutaali
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään