Tuore MM-kultamitalisti lataa tylyn arvion Aleksandr Bolshunovista: ”Hän on pelottava ja rikkoo sääntöjä”

Hiihdon MM-kisojen päättymisestä on hetki, mutta 50 kilometrin hiihdon kultamitalin kohtalo puhuttaa edelleen.
Venäläinen Aleksandr Bolshunov oli johdossa kilpailun loppusuoralle tultaessa, mutta Johannes Hösflot Kläbo tuli kovaa takaa ja osui tilanteessa Bolshunoviin rikkoen tämän sauvan. Maaliin ensimmäisenä tullut Kläbo hylättiin kuitenkin myöhemmin Venäjän tekemän protestin vuoksi.
Norjan Emil Iversen sai MM-kullan lopulta kuin lahjaksi paljon jälkipuintia aiheuttaneen loppusuoraratkaisun jälkeen.
– Bolshunov on ollut osallisena useissa tilanteissa, joissa hän mielestäni rikkoo sääntöjä. En usko, että hän tekee niin tahallaan, mutta tilane ei yllättänyt minua ollenkaan. Hän on pelottava ryhmässä hiihdettäessä, Iversen sanoi norjalaiselle Dagbladetille
Norjan hiihtoliitto jätti eilen valituksensa Kansainväliselle hiihtoliitolle koskien Kläbon hylkäämistä.
Valituksen käsittelee valiokunta, joka koostuu kolmesta puolueettomasta jäsenestä. Päätöksen on oltava valmis 72 tunnin kuluessa. Jos valitusta ei hyväksytä, Norjan hiihtoliitto voi valittaa vielä tapauksesta FIS-tuomioistuimeen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa käänne – näin Kaisa Mäkäräinen reagoi
- Robert Helenius teki uuden aluevaltauksen – ällistyi ihmisten reaktioista
- Shokkiratkaisu: Hiihtotähti lähtee maajoukkueesta – suora viesti ”vihaajille”
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen