Suomalaishuippu uransa toiseksi parhaaseen aikaan – Euroopan ennätyksen haltijakin jäi taakse!
Euroopan mestari Henry Manni Länsi-Uudenmaan Urheilijoista kelasi 800 metrillä uransa toiseksi parhaan ajan. Manni sijoittui luokassa 34 tunisialaisen Walid Ktilan jälkeen toiseksi ajalla 1.41,91 ennen Euroopan ennätysmiestä britti Ben Rowlingsia.
Mannin neljä vuotta vanha Suomen ennätys on 1.41,28, jonka hän on kelannut juuri samalla radalla Arbonissa.
Ktilan voittoaika 1.36,78 on uusi maailmanennätys. 35-vuotias Ktila on yksi maailman kirkkaimpia paraurheilutähtiä, jonka hallussa ovat nyt kaikki oman luokkansa ME:t 100 metristä 1500 metriin.
– Ktila lähti taas ihan hurjaa kyytiä. Rowlings veti pääjoukkoa 700 metriä. Pääsin loppusuoralla nousemaan Rowlingsin ja Ahmedin ohi toiseksi, Manni kuvaili kilpailun kulkua.
100 metrin pikamatkalla ME-mies Ktila otti vilppilähdön ja hylättiin. Manni voitti tämän matkan ajalla 15,89.
– Olosuhteet olivat haasteelliset. Kilpailu oli puolitoista tuntia 800 metrin jälkeen ja juuri ennen toista lähtöyritystä alkoi sataa. Lämpöäkään ei tainnut olla kuin 14 astetta, Manni kertoi.
– Sateessa kelattuna olen hyvin tyytyväinen aikaan. Ehdottomasti uskon, että pystyn SE:n rikkomaan paremmissa olosuhteissa.
– Seuraavaksi kelaan Bydgoszczin EM-kilpailuissa. Ne jäävät paralympiavuonna kuitenkin välitavoitteeksi. Täällä Sveitsissä EM-kilpailuja paremmin voi verrata tasoa muihin maailman huippuihin, Manni arvioi.
Lähde: Urheiluliitto
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”