Muutokset heittotekniikassa toimivat loistavasti – Suomeen keihäänheiton Euroopan mestaruus!
Marjaana Heikkisen uran kolmas perättäinen mestaruus parayleisurheilun EM-kilpailujen keihäänheitossa ei tullut helposti, vaikka Heikkisen voittomarginaali luokassa 34 oli selkeä. Heikkisen toinen heitto kantoi 17,85. Saksan Frances Herrmann oli toinen viimeisen kierroksen tuloksellaan 17,16.
Heikkinen on tammikuusta lähtien harjoitellut Olavi Parjasen valmennuksessa. Talven ja kevään mittaan on ajettu sisään muutoksia heittotekniikkaan. Muutoksilla tähdätään onnistumiseen Tokion paralympiakisoissa. Nyt EM-kilpailuissa haluttiin nähdä, kuinka hyvin on onnistuttu.
– Ajatuksena oli, että olen tyytyväinen, jos saan yhdenkin uuden asian onnistumaan tässä kisassa ja se toteutui. Sikälikin voin jatkaa levollisin mielin valmistautumista paralympiakisoihin, etten paineen alla palannut vanhaan tekniikkaan, Heikkinen totesi.
Heikkisen mukaan EM-kilpailuihin kuntoa ei erityisemmin herkistelty.
– Vasta viikko ennen kisoja alettiin pudottaa harjoituksissa tehoja. Sitä edeltävällä viikolla heitin vielä sata heittoa, Heikkinen kertoi.
Uran kolmas perättäinen Euroopan mestaruus maistui, vaikka kilpailussa oli haasteensa.
– Totta kai olen tyytyväinen, kun sain pidettyä valtikkani Euroopassa. Se luo hyvät lähtöasemat ja tuo itsevarmuutta valmistautua Tokion kisoihin, Heikkinen totesi.
Lähde: Urheiluliitto
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään