Kärkitaistelussa oleva Tuula Tenkanen kommentoi hienoa avauspäiväänsä Tokiossa: ”Olin odottanut paljon, että vihdoin pääsee tänne kisaamaan”
Kärkitaistelussa on avauspäivän jälkeen myös purjehtija Tuula Tenkanen. Tenkanen oli laser radialin ensimmäisessä lähdössä yhdeksäs ja toisessa kuudes. 15 sijoituspisteen myötä Tenkanen on kahden lähdön jälkeen neljäntenä, kaksi pistettä kolmatta sijaa perässä.
– Avotuulien vauhtini ei ollut tänään niin hyvää kuin toivoisin. Koin, etten osannut olla ihan riittävän rentona. Ehkä se auttaisi huomiselle, Tenkanen totesi.
– Oli hauska purjehtia. Olin odottanut paljon, että vihdoin pääsee tänne kisaamaan. Kaksi aika erilaista lähtöä. Ensimmäisessä tuuli maalta ja oli isoja tuulenkääntymiä ja -voimakkuuseroja, joten oli tärkeää olla oikeassa paikassa. Sitten se vielä keveni lähdön aikana. Toinen lähtö tuuli mereltä, ja tuli aallokkoja.
Myöhemmin sunnuntaina Enoshimassa purjehdusurakkansa aloittavat vielä Kaarle Tapper laser standardissa ja Tuuli Petäjä-Sirén RS:X:ssä.
Lähde: Olympiakomitea
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen