Kovassa kunnossa oleva suomalaisjuoksija hakee Kalevan kisoista ennätystä ja mestaruutta – ”Löysin sen pienen palan, joka on puuttunut”
HIFK:n Nea Mattilan katse on visusti Tampereen Kalevan kisoissa. 400 metrin aitajuoksun kotimainen kärkinimi Viivi Lehikoinen keskittyy Ratinassa 400 metrille, joten hänen seuratoverinsa Mattila on tilastokakkosena Kalevan kisojen mestarisuosikki.
– Mestaruus on tietysti hieno asia, mutta Kalevan kisoissa pääpainona on juosta hyvä aika eli saada ennätys alle 57 sekunnin, Mattila totesi 19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailujen finaalin jälkeen Turussa sunnuntaina.
Turussa Mattila juoksi vaivatta 22-vuotiaiden 400 metrin aitajuoksun mestariksi ajalla 59,02.
– Tavoite oli juosta 250 metriä hyvin ja se meni ok. Juoksun loppu oli huono. Tosin siinä oli kova vastatuuli, Mattila sanoi.
Mattilan 400 metrin aitajuoksun ennätys on Tallinnassa heinäkuussa alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa syntynyt 57,41. EM-kilpailujen jälkeen Mattila on viritellyt uutta huippukuntoa Kalevan kisoihin.
– Olen keskittynyt lyhyemmille matkoilla sillä ajatuksella, että saisin nopeuden esiin. Kun hermotus on herkällä, sieltä löytyy seuraava vaihde myös 400 metrin aitoihin, Mattila sanoi.
Hyvätasoisen kilpailun muut mitalit Turussa voittivat Vasa Iddrottssällskapin Mathilda Kvist ja Tampereen Pyrinnön Frida Hämäläinen ajoin 60,60 ja 61,17. Neljäs oli 800 metrin hopeamitalisti Hanna Vuorimaa Lahden Ahkerasta ennätyksellään 62,72.
Mattila juoksi lisäksi lauantaisella 100 metrillä toiseksi ajalla 11,92. Satasen finaalissa vauhtia puudutti varoitus.
– 100 metrillä välierä oli lupaavampi kuin finaali. Minulla meni varoituksen jälkeen pasmat sekaisin ja palasin vanhan juoksutyyliin, Mattila sanoi. Hän viittasi uudella juoksutavalla välieräjuoksussa tulleeseen oivallukseen.
– Minulle tuli ennen välierää ennen sellainen väläys. Tajusin kuinka lähtö ja kiihdytys toimivat. Löysin sen pienen palan, joka on puuttunut, Mattila kertoi.
Lähde: Urheiluliitto
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”