Hieno juoksu! Suomen ennätys laitettiin uusiksi!

Topi Raitanen ankkuroi Helsingin Kisa-Veikkojen 4000 metrin viestin Suomen mestaruuteen ilman suurta tuskaa ajalla 9.51,25. Panu Jantunen, Matias Linkoaho ja Niko Viljola petasivat Raitaselle hyvät asemat viestin päättäneelle 1600 metrin osuudelle.
– Juoksin sitä vauhtia, mikä tuntuu kivalle ja loppuun vähän kiihdytin, Raitanen kertoi.
Jantunen juoksi 1200 metrin osuuden 3.04,4, Linkoaho 400 metriä 49,4, Viljola 800 metriä 1.53,6 ja Raitanen 1600 metriä 4.03,8.
Raitaselle nyt toista kertaa SM-kilpailuissa juostu 4000 metrin viesti maistui.
– Tykkään siitä, että viestijoukkue rakentuu kaveriporukan ympärille ja tähän viestiin onnistuttiin saamaan tuttuja ukkoja viivalle joiden kanssa oli mukava juosta, Raitanen sanoi. HKV voitti samaisen viestin myös viime vuonna, sillä erolla, että Raitasen tilalla oli Eero Saleva.
Toiseksi Oulussa juoksi Joensuun Kataja ajalla 9.55,69. Lahden Ahkera oli kolmas ajalla 9.57,33.
HKV:n voittoaika on Suomen kaikkien aikojen paras tulos. Suomen Urheiluliitto vahvistaa tämän uuden lajin Suomen ennätykset vuoden päättyessä.
Lahden Ahkera juhli naisten viesteissä
Lahden Ahkera uusi naisten 4000 metrin viestin mestaruuden vaivatta ja väläytti kovaa tasoaan naisten kestävyysjuoksussa voittamalla myös 19-vuotiaiden naisten ja 17-vuotiaiden tyttöjen 3×800 metrin viestit.
Vuosi sitten 4000 metriä voittaneesta Ahkeran naisten joukkueesta Oulussa juoksivat Sanna Erkinheimo 400 metriä 55,9 ja Helmi Vuorimaa 800 metriä 2.11,1. Viestin avasi 1200 metriä 3.35,1 juossut Veera Perälä. Lopulta varsin ylivoimaisen mestaruuden ankkuroi Emma Katajalaakso, jonka 1600 metrin aika oli 4.50,1.
Ahkeran voittoaika 11.32,07 on Suomen kaikkien aikojen paras tulos. Suomen Urheiluliitto vahvistaa miesten ja naisten 4000 metrin viestin Suomen ennätykset vuoden päättyessä.
– Joukkue muuttui ihan viime hetkeen asti. Kun nuorissa oli paljon juoksijoita, koetettiin katsoa, että saadaan tasaisen kovia joukkueita kaikille matkoille, Katajalaakso kertoi.
Lähde: SUL:n tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen hiihtotähti avautui alatyylisesti MM-kisoissa – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Valentin Kononen sai lähtöpassit pitkäaikaisesta pestistään
- Kerttu Niskasen valmentajamies esitti rajuja syytöksiä: ”Viilattiin linssiin”
- Sami Jauhojärvi ei malttanut olla hiljaa – laukoi brutaalia faktaa Jasmi Joensuusta
- ”Tajuatteko ketä siinä oli?” – Aino-Kaisa Saarinen sekosi suomalaishiihtäjän tempusta
- Hiihdon maailmantähti lausui Norjassa selvät sanat Iivo Niskasesta
- Nyt jysähti ikävä uutispommi Suomen hiihdosta kesken MM-kisojen
- Suvi Minkkinen voitti kaikki – Ruotsissa alkoi itku ja parku
- Krista Pärmäkoski veti johtopäätöksensä – puoli tuntia myöhemmin karu totuus tuli julkiseksi
- Lotta Harala puhui suunsa puhtaaksi Reetta Hurskeesta – paljasti mitä olympialaisissa tapahtui kulisseissa
- Suvi Minkkinen voitti kaikki – Ruotsissa alkoi itku ja parku
- Suomen ampumahiihto kohtasi suru-uutisen – ”Näin päättyi maallinen matka”
- Nyt jysähti ikävä uutispommi Suomen hiihdosta kesken MM-kisojen
- Sami Jauhojärvi ei malttanut olla hiljaa – laukoi brutaalia faktaa Jasmi Joensuusta
- Kerttu Niskasen valmentajamies esitti rajuja syytöksiä: ”Viilattiin linssiin”
- Valentin Kononen sai lähtöpassit pitkäaikaisesta pestistään
- ”Tajuatteko ketä siinä oli?” – Aino-Kaisa Saarinen sekosi suomalaishiihtäjän tempusta
- Krista Pärmäkoski veti johtopäätöksensä – puoli tuntia myöhemmin karu totuus tuli julkiseksi
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi surullisen lopun – ”Itku tuli”
- Hiihdon maailmantähti lausui Norjassa selvät sanat Iivo Niskasesta