Iivo Niskasen käyttäytyminen Viaplayn haastatteluissa on ollut iso puheenaihe Rukan maailmancupin viikonlopun jälkeen.

Ilta-Sanomat on kertonut verkkosivuillaan, että urheilupiireissä on spekuloitu kiistan syillä. Esiin on noussut mahdollisuus, että Hiihtoliitto olisi luovuttanut Viaplaylle markkinointimateriaalia. Siihen olisi vaadittu Niskasen lupa.

Hiihtoliiton kaupallinen johtaja Jari-Pekka Jouppi kiistää nuo väitteet Ilta-Sanomissa. Hänen mukaansa Hiihtoliitto on seurannut tapahtunutta täysin katsomosta käsin.

– Me emme ole olleet koko jutussa millään tavalla mukana. Emme ole antaneet lupia, kukaan ei ole kysynyt lupia emmekä ole antaneet materiaalia. Urheilija ja tv-yhtiö ovat käyneet ihan täysin keskenään jonkinlaista vääntöä, Jouppi kommentoi IS:lle.

Tässä Ilta-Sanomien juttu, jossa enemmän aiheesta.