Matilda Castren vahvassa vedossa hurjissa olosuhteissa – ”Oli hirveä sää ja todella kylmä”
Matilda Castren säilytti asemansa kärkikymmenikössä LPGA Tourin kauden avauskilpailun kolmannella kierroksella. Castren kiersi Lake Nona -kentän lauantaina 71 lyönnillä, ja hän lähtee sunnuntain päätöskierrokselle yhteistuloksesta -6.
Tournament of Championsin pelaajat joutuivat lauantaina kaivamaan matkalaukuistaan vaatteita reippaasti päälle, sillä sää kilpailupaikalla Orlandossa oli haastava. Normaalista Floridan aurinkoisesta kelistä ei ollut tietoakaan.
”Tänään oli ok kierros keliin nähden. Oli hirveä sää ja todella kylmä. Pelasin melkein koko kierroksen pipo päässä. Välillä tuli myös vettä vaakatasossa, joten siihen nähden olen tyytyväinen kierrokseen”, Castren kertoi kierroksen päätyttyä.
Castren sai kierrokselleen vauhdikkaan alun, kun hän teki birdiet ensimmäiselle ja kolmannelle reiälle. Sen jälkeen meno tasaantui, ja loppukierroksen aikana korttiin merkattiin yhden birdien lisäksi kaksi bogia.
”Siellä oli muutama paikka, mitkä jäivät käyttämättä, mutta olosuhteisiin nähden tämä oli ihan hyvä päivä. Tästä on hyvä jatkaa huomiselle. Huomenna pitäisi olla parempi sääkin”, Castren ennakoi päätöskierrosta.
Jaetulla 10. tilalla tällä hetkellä olevalla Castrenilla on sunnuntaina hyvät mahdollisuudet taistella kärkipään sijoituksista, sillä erot hänen yläpuolellaan ovat maltillisia. Hyvän päivän tullessa nousu viiden parhaan joukkoon on täysin mahdollista. Castrenilla on matkaa viidenteen sijaan viisi lyöntiä.
Neljännen kierroksen pelejä voi seurata Elisa Viihde Viaplay -palvelusta ja V Sportin kanavilta kello 19.00 alkaen.
Lähde: Matilda Castrenin tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään