Suomalaisjuoksija avasi hallikautensa – pöytään heti huippuaika!

Oulun Pyrinnön Samuel Purola avasi talven pikajuoksumittelöt väkevästi. Purola voitti 200 metriä Helsingin Liikuntamyllyssä sunnuntaina ajalla 21,12, joka jää vain sekunnin sadasosan hänen ennätyksestään.
Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Samuelsson oli toinen ajalla 21,37, joka jää kolme sadasosaa hänen ennätyksestään.
– Juoksu tuntui hyvältä. Oli hyvä vire ja suhteellisen voimakas askel. En vaan oikein saanut pidettyä pakettia kasassa noissa kaarteissa. Täällä kun ei ole tullut juostua pitkään aikaan, nuo kaarteet olivat itselleni vähän haastavat, Purola totesi.
Purolalta syksyn harjoituskausi on sujunut suunnitelmien mukaan. Talven hallikisoissa painopiste on 200 metrillä.
– Treenit ovat menneet hyvin. Olen ollut jopa vähän vauhdikkaammassa kunnossa kuin viime vuonna tähän aikaan. Hallikausi tosin on tarkoitus vetää treenien lomassa, ja jos talvella 60 metriä juoksen, niin ehkä SM-halleissa, Purola totesi.
Samuelsson: Ennätysjahtiin viikon päästä
Pientä totuttelun makua 200 metrin kilpailussa oli myös Samuelssonilla. Hän kilpaili 200 metriä edellisen kerran 200 metrin halliradalla viisi vuotta sitten. Oma ennätys 21,34 on vuodelta 2016.
– 150 metriä tuli tosi hyvin. En tiedä, olinko jopa Samuelin edellä 150 metrin kohdalla, mutta viimeinen 50 metriä painoi ekstrapaljon, Samuelsson kertaili.
– Harmittaa, ettei tullut ennätystä, mutta ihan ok kauden avaus. Juoksen 200 metriä uudestaan viikon päästä. Uskon, että ennätys tulee silloin.
Lähde: SUL:n tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Myrskyvaroitus – Wilma Murron kilpakumppanilta järjetön seivästulos
- Tapaus Kerttu Niskanen – IL:lle paljastettiin koko totuus
- Ulos MM-kisoista – Suomen hiihtoässä julkaisi kuvan lentokentältä
- Uutispommi muhii – Venäjää juonitaan takaisin kansainvälisiin hiihtokisoihin
- Ei asiaa MM-kisoihin – Anne Kyllönen paineli hirmuista vauhtia koti-Suomessa
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi surullisen lopun – ”Itku tuli”
- Älytön kehitysloikka – suomalaisjuoksija esitti mykistävää ylivoimaa
- IL: Tämä kysymys oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen vaikeni kuin taikaiskusta
- Mäkihyppylegenda Toni Nieminen teki uuden aluevaltauksen – ei hyvältä näytä
- Tähän on tultu: Janne Ahonen vastasi aivan brutaaliin kysymykseen Ylen suorassa lähetyksessä
- Kerttu Niskasen mieheltä selvät sanat Krista Pärmäkoskesta
- Mäkihyppylegenda Toni Nieminen teki uuden aluevaltauksen – ei hyvältä näytä
- Krista Pärmäkoski lausui STT:lle selvät sanat Kerttu Niskasen toiminnasta
- Tämä näky oli liikaa – Therese Johaug rajujen syytösten kohteena
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi surullisen lopun – ”Itku tuli”
- Ylellä ikävä väite – Kerttu Niskanen teki tylyn tempun Norjassa
- Tähän on tultu: Janne Ahonen vastasi aivan brutaaliin kysymykseen Ylen suorassa lähetyksessä
- Olisitko uskonut? Ällistyttävä paljastus Suvi Minkkisen muodonmuutoksesta
- IL: Tämä kysymys oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen vaikeni kuin taikaiskusta
- Iivo Niskanen ulos MM-kisoista – norjalaisasiantuntija esitti välittömästi rajun väitteen