Mika Lehtimäen tapaus oli liikaa – nyt lyötiin pöytään synkkiä paljastuksia: ”Kädet puseron sisään”
Naisjärjestöjen Keskusliitto on julkaissut verkkosivuillaan liikuntajärjestöissä toimineiden naisten avoimen kirjeen.
– Tämän kirjoituksen pontimena oli Olympiakomitean surullinen kujanjuoksu Mika Lehtimäen uran pelastamiseksi. “Aikamoinen Oscar-gaala uhriutumisineen”, totesi korkeassa asemassa oleva johtajanainen. Häirinnän kohteiden tunnot sivuutettiin, koska sopan keittäneillä oli paha mieli, kerrotaan kirjeessä.
– Olemme entisiä ja nykyisiä urheilujohtajia. Olemme kulkeneet pitkän tien. Ensin perheen tai kaverien kannustamana urheiluseuraan, sitten vapaaehtoistoimintaan, työhön, luottamustoimeen tai muuhun kiinnostavaan tehtävään. Tällä hetkellä olemme entisiä tai nykyisiä puheenjohtajia, asiantuntijoita, virkanaisia, toiminnanjohtajia, toimitusjohtajia sekä liikunnan ja urheilun toimijoita. Liikunta, urheilu ja järjestötoiminta ovat antaneet meille paljon ja olemme siitä hyvin kiitollisia, alkaa kirje.
– Kuppi on nyt mennyt nurin. Emme voi enää vaieta.
– On aika tuoda esiin ne tunnot, joihin varmasti lukuisa määrä liikunnassa ja urheilussa toimivia naisia ja entistä enemmän myös miehiä voi samaistua. Elämme vuotta 2022; silti samat kähmäiset toimintatavat jatkuvat. Monet meistä ovat nähneet vuosikymmenet, miten piiri pieni pyörii, jatkuu teksti.
Kirjeessä eritellään naisten kokemaan kohtelua urheilumaailmassa.
– Yhdelle meistä sanottiin aikoinaan, että sinua ei voi valita, koska et voi tulla saunaan meidän kanssa. Toiselle, että sinua ei voida valita, koska kenttä ei hyväksy naista. Kolmas meistä koettiin ”aivan liian vaikeaksi tyypiksi”, neljäs oli liian pehmeä ja viidennen asiantuntemus aliarvioitiin; iso osa meistä oli räksyttäviä akkoja. Yksi meistä sai käydä luokattoman pitkän taistelun oikeusasteissa ja me kaikki tunnemme itsemme loukatuiksi. Nykyään yhä useampi on kuullut ettei sovi ”profiiliin”.
– Seksuaalinen häirintä jatkui pitkään: kättä reidelle, kädet puseron sisään, ehdotuksia yhteisistä illallisista, soittoja kotiin, jatkuvaa seksuaalista puhetta ja katseita alaviistoon – kyllä – rintoihin. Jouduimme luomaan nuoria naisia suojelevat hissiohjeet toimistolla ja paljon muuta. Jatkoimme kuitenkin toimintaamme uskoen koko ajan parempaan. Uskoimme, että maailma muuttuu nuorten sukupolvien myötä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään