Nyt putoaa päitä – seksuaalisen häirinnän myöntänyt mies lähti pestistään kohun jälkeen

Pesäpalloseura Kirittärien seurajohtaja Petri Kaijansinkko jättää tehtävänsä. Seura kertoo asiasta verkkosivuillaan.
– Kurinpitomenettelystä johtuen kulunut talvi on ollut raskas, ja varmasti joukkueellekin poikkeuksellinen. Haluan nyt katsoa omalta osaltani eteenpäin, ja antaa joukkueelle ja ennen kaikkea pelaajille työrauhan tulevan kauden lähestyessä.
– Kiitos Kirittärien pelaajat, valmennustiimit, toimihenkilöt, johtokunta ja talkooväki yhteisistä vuosista. Kiitos katsojat ja kannattajat. Erityisen suuren kiitoksen haluan antaa lukuisille yhteistyökumppaneille, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä lähes kuuden vuoden ajan. Teidän ansiosta Kirittäret on taloudellisestikin hyvässä kunnossa. Eteenpäin, Kaijansinkko kertoi tiedotteessa.
Kyseessä oli Kirittärien mukaan Kaijansinkon oma ratkaisu.
Kaijansinkko myönsi viime vuonna syyllistyneensä seksuaaliseen häirintään vuonna 2014. Urheilulehti nosti asian julkisuuteen viime vuonna, kun se kertoi pesäpallovalmentajan häirinneen nuorta pelaajaa seksuaalisesti vuonna 2014.
Myöhemmin selvisi, että toinenkin pelaaja väitti joutuneensa Kaijansinkon häirinnän kohteeksi vuosina 2008–2011. Ilta-Sanomat kertoi tapauksesta joulukuussa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Hiihtotähti Jasmi Joensuulta yllättävä veto
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!