Golfari Paige Spiranac on kertonut tuoreessa haastattelussa The Sun -lehdelle julkisuuteen päätyneen alastonkuvan tehneen hänen elämästään helvettiä.

29-vuotiaan amerikkalaisen poikaystävälleen lähettämä kuva päätyi yllättäen vääriin käsiin vuonna 2016. Mies oli eron jälkeen lähettänyt Spiranacin alastonkuvan muutamille ystävilleen. Lopulta kuva vuosi verkkoon ja Spiranac tunsi, ettei koskaan pääsisi sitä pakoon.

Hän kertoi kokemuksistaan julkisesti, mutta yllättyi siitä, miten iso kohu rohkeasta avautumisesta syntyi.

– Kun olin puhunut alastonkuvasta, sain tuhansia viestejä naisilta ja miehiltä, jotka ymmärsivät minua, Spiranac kertoo nyt New York Postin haastattelussa.

– En odottanut sellaista vastaanottoa. Olin sokissa siitä. Se oli valtavan positiivista ja sai minut ymmärtämään, että vaikka sellaisten asioiden kertominen on todella vaikeaa, niin sillä on vaikutusta ja on siksi sen arvoista.

Spiranac oli 2010-luvun alussa golfin yliopistotähti Arizonassa ja San Diegossa. Vuonna 2015 alkanut ammattilaisura katkesi kuitenkin lyhyeen ja edellinen kilpailu ammattilaisena on neljän vuoden takaa. Neidon Instagram-tili jatkoi kuitenkin kasvamistaan ja on tuonut Spiranacille useita yhteistyökumppaneita.