Huima veto! SE-tulos murskaksi!

Eugenen MM-kisojen päätöspäivänä nähtiin upea Suomen ennätys. Aleksi Ojala onnistui mainiosti 35 kilometrin kävelyssä. Hän kellotti uuden SE-ajan 2.28.22.
Ojala rikkoi oman Suomen ennätyksensä peräti kolmella minuutilla ja kahdella sekuntilla. Mies oli kisan 13:s. Se on hänen paras sijoituksensa aikuisten arvokisoissa.
– Mörkö on nyt keikautettu selästä. Nyt on aika huojentunut olo, Ojala kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Kolme vuotta ollut aika tuskallista. Valmentaja Veli-Matti Ranta on koko ajan hokenut, että kyllä se tulee sieltä.
– Tähän kauteen lähdettiin nöyränä ja nyt tietynkaltainen luottamus itseensä on saatu takaisin, Ojala sanoi.
30 kilometriä Ojala ohitti ajassa 2.06.51. Se alitti Aku Partasen vuonna 2018 kävelemän 30 kilometrin Suomen ennätyksen 2.07.04.
– Suunnitelmana oli mennä tasaista vauhtia. Tiesin, että kärki lähtee kovaa ja aluksi katselin, mitä vauhtia ja oli pakko realisoida se, että minulle se oli vielä liian lujaa. Sitten tasasin vauhdin itselleni sopivaksi, Ojala kertaili.
Aku Partasen 35 kilometrin kilpailu keskeytyi hylkäyksen vuoksi 11 kilometrin kohdalla.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Robert Heleniukselta selvä poliittinen kannanotto SU:ssa
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-siskoo kääntää nyt päitä
- Reetta Hurskeelta tuima viesti näille ihmisille – ”Älä kommentoi”
- Hiihdon maailmantähdestä saatiin nyt ikävä tilannepäivitys
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Iivo Niskanen sai karun tuomion maailmalta
- Jasmi Joensuu esitteli uuden lookinsa – leukoja tippui lattiaan
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-siskoo kääntää nyt päitä
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Jasmi Joensuu esitteli uuden lookinsa – leukoja tippui lattiaan
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää
- Seitsemän pihalle – hiihtomaajoukkueessa tehtiin täysi puhdistus
- Iivo Niskanen sai karun tuomion maailmalta
- Seiska: Suomalainen urheilulegenda käy hurjaa taistelua – ”Hiljainen tappaja”