Viaplayn suosikkiselostaja Antti Mäkiseltä selvä lupaus NHL-kauden alla

Viaplayssä on vuorossa urheilun superviikonloppu. Kovia tapahtumia on jääkiekon, jalkapallon ja F1:n puolella.
Uusi NHL-kausi käynnistyy kahdella Prahan ottelulla perjantaina ja lauantaina. Molemmissa otteluissa nähdään vastakkain Nashville Predators ja San Jose Sharks. Uusi kausi tuo mukanaan entistä enemmän pelejä suomalaisittain parhaaseen katseluaikaan, enemmän studioita ja ennen näkemättömiä haastatteluita maailman parhailta pelaajilta. Prime time -otteluita on runkokauden aikana luvassa peräti 124 kappaletta ja suomalaisfanien iloksi tällä kaudella mukana on erityisen paljon suomalaisittain kiinnostavia joukkueita.
– Uusi kausi tuo tullessaan tuhat ja yksi mielenkiintoista asiaa. Suomalaisittain kattaus on todella lupaava monessa joukkueessa. Samoin pitkään kyntäneet Buffalo, Detroit ja Ottawa ovat supermielenkiintoisia joukkueita seurattavaksi. Tämä kausi ei tule pettämään, sen uskallan luvata, sanoo Viaplayn NHL-selostaja Antti Mäkinen.
Lauantaina vuorossa on saksalaisen seurafutiksen suurin ja kaunein, ”Der Klassiker” Bayern Münchenin ja Borussia Dortmundin välillä. Kyseessä on yksi Euroopan suurimpia jalkapallo-otteluita. Peliä ennakoidaan Bundesliiga-perjantain studiossa Ville Kuusisen ja Tero Kainulaisen seurassa – poikkeuksellisesti lauantaina.
– Bayern sai maaotteluiden jälkeen taas maalihanat auki, kun taas Dortmund yski Kölniä vastaan. Edin Terzicin Dortmund tulee silti omalla tyylillään haastamaan Bayern ja päättämään FCB:n pitkän hallintajakson myös Der Klassikereissa. Suuri ja kaunis Bundesliigan ottelu edessä, studio valmiina itseni ja Teron osalta ja paikan päällä mainio Johanna Nordling välittämässä tunnelmia. Innolla kohti lauantaita! lupaa Viaplayn jalkapalloselostaja Ville Kuusinen.
Formula 1:ssä ajetaan viikonloppuna Japanin GP, jossa mahdollisesti ratkeaa myös tämän kauden mestaruus. Paikan päällä Suzukassa ovat varikkotoimittaja Mervi Kallio sekä asiantuntijamme Tom Kristensen ja Toni Vilander. Studioisäntänä viikonlopussa nähdään tuttuun tapaan Iiro Harjula, joka saa seurakseen F1-asiantuntijan Ossi Oikarisen. Kisaviikonlopun selostaa Niki Juusela.
– Suzuka on yksi kauden hienoimmista radoista. Max Verstappenilla on mahdollisuus ratkaista mestaruus Hondan, jonka kanssa Red Bullilla on ollut pitkä yhteistyö, kotikentällä. Hollantilainen jahtaa myös yhden kauden voittoennätystä, joka on 13. Maxilla on nyt kasassa jo 11, kuvaa Viaplayn F1-selostaja Niki Juusela tulevaa kisaa.
Eikä voida unohtaa myöskään Valioliigaa, jossa on sunnuntaina luvassa mm. Arsenal – Liverpool kohtaaminen. Lontoossa ottelua paikanpäältä alustavat ja selostavat Mikko Innanen ja Pasi Rautiainen.
Lähde: Viaplay Groupin tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Hiihtotähti Jasmi Joensuulta yllättävä veto
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”