Samuli Samuelsson tykitti kesällä upean SE-ajan – samana päivänä tapahtui jotain, mitä hän ei voi vieläkään käsittää
Samuli Samuelsson rikkoi viime kesänä Tommi Hartosen 21 vuotta vanhan Suomen ennätyksen 100 metrin juoksussa. Hartosen kellotus oli 10,21. Samuelsson tykitti kesällä 10,16.
Samuelsson on nyt palannut sosiaalisessa mediassa viime kauden tapahtumiin. Hän kirjoitti asiasta Instagramissa.
Samuelsson muistutti, että hän loukkasi toukokuussa takareitensä. Sen jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua.
– Vaikka loukkaannuin etelänleirillä, ei se poistanut jo hyvin tehtyä työtä. Jopa päinvastoin. Hetki oli oikea aika keventää ja levätä. Tuo työ palkittaisiin myöhemmin. Mutta ei sitä osaa katsoa näin kuin vasta jälkeenpäin, avasi Samuelsson.
Samuelsson myönsi, että Suomen ennätyksen rikkominen oli valtava juttu. Sen vaikutukset olivat kuitenkin osittain hämmentäviäkin.
– SE-homma tyhjensi takin täysin hetkeksi niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olin tähdännyt kaiken tekemiseni harjoittelussa siihen, että jonain päivänä tuon ennätyksen rikkoisin. Kun se tapahtui, ei ollut enää mistä ottaa kiinni ja motivoida itseään. Täytyi löytää uusi ajatus tekemisen tarkoitukselle.
– Näin jälkeenpäin tuo fyysinen puoli oli ehkä hämmentävämpi asia. Kuinka 10 sekunnin suorituksella ja ennen kaikkea ”vain” sadasosien ennätysparannuksella oli niin suuri vaikutus fyysisesti? En muista milloinkaan tunteneeni sellaisia kipuja jaloissani, mitä tunsin tuon juoksun jälkeen illalla, yöllä ja seuraavina päivinä, hämmästeli Samuelsson.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- ”Järjetön lyönti” – jopa Ronnie O’Sullivanin leuka tippui lattiaan
- Joni Mäki romahti – myönsi nyt Ylelle karun totuuden
- IL: Kerttu Niskasen ja Juho-miehen välinen hetki kameroiden edessä kuohuttaa
- Venäläiseltä mestarihiihtäjältä peliliike – oikeus osallistua hiihdon maailmancupiin
- Tätä tämä on: Eveliina Määttänen kohtasi ikävän yllätyksen Etelä-Afrikassa
- Nämä puheet olivat liikaa – Jasmi Joensuun oli puututtava peliin
- Toni Nieminen murheen murtama IL:n haastattelussa
- Nyt kuulostaa huonolta: Hiihdon olympiavoittaja kuoleman porteilla
- Riitta-Liisa Roponen palasi kisoihin – esitti mykistävän näytöksen
- Vähäpukeinen video hiihtotähdestä kuohuttaa – ”Ylitti rajan”
- Valitettava totuus Iivo Niskasen tilanteesta paljastui
- Suomalainen yleisurheilija pulahti uima-altaaseen – tämä näky villitsi: ”Siis aivan upeaa”
- Miestoimittajalta ikävä henkilökohtainen kysymys Jessie Digginsille – nainen antoi palaa
- Riitta-Liisa Roponen palasi kisoihin – esitti mykistävän näytöksen
- Kaisa Mäkäräinen kirjoitti ”laturaivosta” hurjan hiihtolenkin jälkeen
- Vähäpukeinen video hiihtotähdestä kuohuttaa – ”Ylitti rajan”
- Karu tieto: Hiihdon maailmantähti ulos MM-kisoista
- Se oli siinä: Therese Johaug vahvisti nyt asian – ”Se on surullista”
- Kohta mennään: Mari Eder tekee uuden aluevaltauksen
- Kilpasiskolta ikävä viesti Kerttu Niskasen menestyksestä