Uutispommi tipahti – IS: Kalervo Kummola ennustaa täydellistä farssia
Venäläisten ja valkovenäläisten paluu kansainvälisiin kisoihin saattaa tapahtua viimeistään Pariisin vuoden 2024 kesäolympialaisissa.
Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach on halukas ottamaan venäläiset takaisin ka kansainvälisiin kisoihin. Nyt on tippunut melkoinen shokkiuutinen, kun Yhdysvaltojen olympiakomitea on asettunut samoille linjoille. Venäläisurheilijat kilpailisivat neutraaleina urheilijoina, vaikka maan brutaali hyökkäys Ukrainaan jatkuisi.
Pitkän linjan urheiluvaikuttaja Kalervo Kummola ei voi hyväksyä logiikkaa. Hän teki Ilta-Sanomille selväksi, että Pariisin olympialaisista voi tulla melkoinen farssi.
– Jos sota jatkuu, luulen, että Bach ja ranskalaiset saavat pitää aika lailla tynkäkisat, paalutti Kummola Ilta-Sanomille.
Esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macron on puhunut siitä, että urheilua ei saa politisoida. Tuo ajatuksenjuoksu ei kelpaa Kummolalle.
– Urheilu on Venäjällä täysin politisoitu, Kummola näki IS:lle.
Suomen olympiakomitea kommentoi kansainvälisen olympiakomitean toimintaa omalla tiedotteella. Se muistutti, että KOK on päättänyt aloittaa selvityksen, voisivatko venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat palata kansanvälisiin kilpailuihin, ja millä kriteereillä ja aikataululla tämä voisi tapahtua.
– Suomen Olympiakomitea tuomitsee jyrkästi Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Suomen Olympiakomitean kanta on, että venäläisiä ja valkovenäläisiä ei tällä hetkellä voi ottaa mukaan kansainväliseen urheilutoimintaan, kerrotaan tiedotteella.
Suomen Olympiakomitean varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo teki selväksi, että Suomi on ilmaissut mielipiteensä voimakkaasti myös KOK:n suuntaan, vaikka Suomella ei olekaan ääni- tai päätösvaltaa KOK:n toiminnassa.
– Olemme kertoneet kantamme suoraan KOK:n ylimmälle johdolle ja myös muille kansallisille Olympiakomiteoille. KOK tekee asiaan liittyvät päätöksensä itsenäisesti selvitystyön jälkeen. Seuraamme selvityksen etenemistä ja kommentoimme selvityksestä nousevia toimenpide-ehdotuksia sitten, kun niiden sisältö on tiedossa, Rahkamo sanoo tiedotteella.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kulissit murtuivat: Jelena Välbe myönsi brutaalin totuuden Venäjän hiihdosta
- Yle: Suomen hiihtotähti tekee tiliä poikkeuksellisella tavalla – valmentajan oli vaikea hyväksyä
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen