Maajoukkuevalmentaja latasi IL:lle suorat sanat suomalaisesta hiihtoässästä – karu totuus varmistui maanantaina
Suomalainen hiihtoässä Lauri Lepistö jäi sijalle 19 miesten 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailuissa Tampereen SM-kisoissa.
Lepistö kertoi Iltalehdelle kilpailleensa lauantaina toipilaana sairastumisen jäljiltä. Mies pettyi pahasti omaan tekemiseensä ja heitti hanskat tiskiin MM-kisojen suhteen.
Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen teki nopeasti lauantain kisan jälkeen selväksi, ettei Lepistöllä ole asiaa Ranskan maailmancupin vapaan hiihtotavan kisaan.
– Laurilla ei riitä Ranskaan ainakaan vapaan kisaan, linjasi Pasanen Iltalehdelle.
Pasanen arvioi myös Lepistön suorituksia maailmancupin kisoissa. Trendi on ollut laskeva.
– Ihan ensimmäiset viikonloput menivät Laurilta hyvin, mutta sen jälkeen on ollut vähän vaikeaa. Tulokset ovat lähteneet vähän huonompaan suuntaan, eikä hän Tourilla oikein onnistunut. Tämä Tampere olisi ollut Laurille tärkeä, että on takaisin kunnossa. Mutta ei hän ole siinä kunnossa lähellekään, missä oli marraskuun paikkeille, Pasanen paalutti Iltalehdelle
Lepistö taisteli sunnuntaina SM-pronssille sprintissä. Häntä ei kuitenkaan valittu Les Roussesiin matkaavaan Suomen joukkueeseen, joka julkaistiin maanantaina.
Maastohiihdon maailmancup
Suomen joukkue
Les Rousses, Ranska 27.-29.1.2023
Naiset
Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Katri Lylynperä, Emmi Lämsä, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Eveliina Piippo, Krista Pärmäkoski
Miehet
Olli Ahonen, Ville Ahonen, Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Niilo Moilanen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Arsi Ruuskanen, Markus Vuorela, Lauri Vuorinen
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hiihtonaiset villiintyivät – video maailmancupin hotellilta kääntää katseita
- IL: Murskaako Johannes Kläbo Iivo Niskasen MM-unelman? Norjalaistähdellä on salainen ase
- Armotonta: Suomen hiihtotähdeltä brutaalia arvio maajoukkuekavereidensa tasosta
- Pian jysähtää? – Kaisa Mäkäräiseltä hurjaa tekstiä Ylelle
- Loistavaa: Reetta Hurske jakoi mahtavia uutisia faneilleen
- Suomen hiihtotähteä syytetään rajusta huijauksesta – kilpakumppanin kuppi nurin: ”Miten v*tussa”
- Viivi Lehikoinen romahti – SE-nainen avautui nyt tilanteestaan
- Yle: Suomen hiihtoässältä toivottiin ”heräämistä” – sitten brutaali totuus paljastui kaikille
- Laura Arffman teki uuden aluevaltauksen – naisen look käänsi katseita
- Naisten hiihtomaajoukkueessa on räjähtämässä aikapommi – Jasmi Joensuu avasi nyt suunsa
- Pian jysähtää? – Kaisa Mäkäräiseltä hurjaa tekstiä Ylelle
- Armotonta: Suomen hiihtotähdeltä brutaalia arvio maajoukkuekavereidensa tasosta
- Rietasta menoa – hiihtotähti ällistyi siitä, mitä todisti ladun varrella maailmancupissa
- Suomalaisnainen täräytti mahtikaaren maailmalla – kisan jälkeen tuli karu tunnustus
- Upeaa – Saga Andersson onnistui loistavasti Turussa
- Hiihtonaiset villiintyivät – video maailmancupin hotellilta kääntää katseita
- Kerttu Niskanen ei salannut totuutta – sanoi ääneen karun totuuden norjalaisista
- IL: Murskaako Johannes Kläbo Iivo Niskasen MM-unelman? Norjalaistähdellä on salainen ase
- Suomen hiihtotähteä syytetään rajusta huijauksesta – kilpakumppanin kuppi nurin: ”Miten v*tussa”
- Laura Arffman teki uuden aluevaltauksen – naisen look käänsi katseita