Sieltä se tuli – Yle tiputti kovan luokan urheilu-uutisen

Olympialaisten tv-lähetykset kiinnostavat suurta suomalaisyleisöä. Nyt on varmistunut, että kesä- ja talviolympialaiset nähdään jatkossa Ylellä jälleen laajemmin ja ilman lajirajoituksia.
Yle on tiedottanut asiasta. Se tarkoittaa myös olympialaisten jääkiekkoturnauksen näkemistä Ylen kanavilla.
Yle hankki olympiaoikeudet vuosille 2026–2032. Kansainvälisen olympiakomitean (IOC) kanssa solmittu sopimus kattaa kesä- ja talviolympialaisten kaikki mediaoikeudet.
– Yle oli mukana Euroopan yleisradiounionin (EBU) jäsenmaiden jättämässä yhteistarjouksessa, ja oikeudet myönnettiin Euroopassa EBU:lle ja Warner Bros. Discoverylle, kerrottiin tiedotteessa.
Ylen Urheilu ja tapahtumat -yksikön johtaja Panu Pokkinen oli innoissaan sopimuksesta.
– Tämä on meille hieno päivä. Yle on ollut tiiviisti mukana pitkissä neuvotteluissa olympiaoikeuksien palauttamiseksi julkisen palvelun mediayhtiöille Euroopassa. Juuri tämänkaltaisia sisältöjä suomalaiset meiltä odottavat, kommentoi Pokkinen Ylen tiedotteella.
Jääkiekon lisäksi myös vesiurheilu ja koripallo palaavat Ylelle vuodesta 2026 eteenpäin.
– Haluamme tarjota suomalaisten suurimmat yhdistävät elämykset ja kansakunnan muistijäljet. Uusi sopimus mahdollistaa tämän selvästi laajemmin kuin nykyinen ja on olennainen osa Ylen julkisen palvelun tehtävää. Sopimuksen myötä suomalaiset näkevät olympialaiset vapaasti yli tämän vuosikymmenen, kommentoi Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila tiedotteella.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kerttu Niskaselta selvät sanat Viaplayn toimittajalle – laittoi välittömästi stopin näille puheille
- Suomen hiihtotähti tuli maaliin – Aino-Kaisa Saarinen laukoi saman tien brutaalin totuuden
- Ville Nousiainen sanoi Ylellä selvät sanat Suomen hiihtotähdistä
- Suomen ampumahiihto kohtasi suru-uutisen – ”Näin päättyi maallinen matka”
- Hiihtotähti järkyttyi MM-kisoissa – ”Luulin, että joku ammuttiin”
- Krista Pärmäkoskelle kysymys Kerttu Niskasesta – vastaus IS:lle oli jäätävä
- Myrskyvaroitus – Wilma Murron kilpakumppanilta järjetön seivästulos
- Tapaus Kerttu Niskanen – IL:lle paljastettiin koko totuus
- Ulos MM-kisoista – Suomen hiihtoässä julkaisi kuvan lentokentältä
- Uutispommi muhii – Venäjää juonitaan takaisin kansainvälisiin hiihtokisoihin
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi surullisen lopun – ”Itku tuli”
- Ulos MM-kisoista – Suomen hiihtoässä julkaisi kuvan lentokentältä
- Mäkihyppylegenda Toni Nieminen teki uuden aluevaltauksen – ei hyvältä näytä
- Krista Pärmäkoskelle kysymys Kerttu Niskasesta – vastaus IS:lle oli jäätävä
- Myrskyvaroitus – Wilma Murron kilpakumppanilta järjetön seivästulos
- Tämä näky oli liikaa – Therese Johaug rajujen syytösten kohteena
- IL: Tämä kysymys oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen vaikeni kuin taikaiskusta
- Tapaus Kerttu Niskanen – IL:lle paljastettiin koko totuus
- Suomen ampumahiihto kohtasi suru-uutisen – ”Näin päättyi maallinen matka”
- Älytön kehitysloikka – suomalaisjuoksija esitti mykistävää ylivoimaa