Suomen mäkihypyn alakuloon ei saatu ratkaisuja myöskään päättyneellä kaudella. Suomalaiset lajipiirit hyvin tunteva Janne Ahonen on laukonut Ylellä karua tekstiä tämän hetken tilanteesta.

Ahonen kertoi brutaalin esimerkin oman Mico-poikansa ikäluokasta. Heidän testituloksensa ovat Janne Ahosen mukaan huonompia 20–21-vuotiana kuin 17–18-vuotiaina.

– Käyrät ovat kääntyneet alas, eikä tuossa iässä pitäisi olla noin. Jos treenataan vähänkään edes sinne päin, pitäisi tuloksen automaattisesti nousta. Varmaan tehdään treenejä, mutta ei oikenlaisia, Ahonen paalutti Ylelle.

Maajoukkuetta aiemmin valmentanut Tommi Nikunen komppasi Ahosta. Hän kritisoi voimakkaasti suomalaisten harjoittelua.

– Fysiikka on helpoin asia laittaa kuntoon. Jokaiselle urheilijalle pystyy tekemään jalat, joilla pärjätä. Sitä ei toki vielä voi tietää, tuleeko huipulla menestyvää mäkihyppääjää. Peruskivi on kuitenkin helppo luoda, tykitti Nikunen Ylelle.

Janne Väätäinen jättää pestin Suomen mäkijoukkueen luotsina. Ahonen myönsi Ylelle, että hänen oli vaikea keksiä Väätäiselle mitat täyttävää suomalaista korvaajaa.

Tästä Ylen juttu.