Monet suomalaishiihtäjät eivät onnistuneet nostamaan tasoaan merkittävästi kansainvälisellä hiihtokaudella.

Remi Lindholm oli yksi niistä nimistä, joilta odotettiin seuraavaa askelta kohti lajin huippua. Alla oli kivasti onnistunut läpimurtosesonki.

Toisin kuitenkin kävi. Lindholm väläytteli ajoittain, mutta oli lopulta lähes turisti Planican MM-kisoissa.

Lindholm hämmästytti harjoituskaudella, kun hän julkaisi sosiaalisessa mediassa materiaalia kovista treeneistään. Lindholm veti kaveriensa kanssa melkoisia maratonsessioita.

Hiihtolegenda Harri Kirvesniemi on antanut nyt oman tuomionsa Lindholmin menosta; ehkä olisi aihetta tehdä jotain toisin.

– Jos Remi toissa vuonna teki ison hyppäyksen kansainväliselle tasolle, niin tällä kaudella ei tullut kovin ihmeellistä tasonnostoa eteenpäin. Ehkä yltiöpäiset harjoitusmäärät voisi unohtaa ja keskittyä enemmän siihen, miten vauhtikapasiteettia ja -kestävyyttä saataisiin lisää. Kovatehoisia harjoituksia, Kirvesniemi sanoi Ilta-Sanomille.

– Se on huolestuttavaa, että suomalaisten harjoitusmäärillä pitäisi pärjätä pitkillä matkoilla. Nythän Suomella ei ole kuin Niskaset (Kerttu ja Iivo) ja ehkä (Eveliina) Piippo, jotka voivat menestyä 30:lla tai 50 kilometrillä, muistutti Kirvesniemi.

Tästä Ilta-Sanomien juttu.