Suomalaisjuoksija yllätti itsensä kautta aikojen vedolla – paljasti nyt koko karun totuuden
Satu Lipiäinen rikkoi viikonloppuna Kokkola Ultra Runissa 12 tunnin juoksun maailmanennätyksen. Hän vei ylivoimaisen voiton tuloksella 153,600 km. ME parani lähes kilometrillä.
Lipiäinen palasi aiheeseen vielä kisan jälkeen sosiaalisessa mediassa. Hän kirjoitti Instagramissa pitkän tekstin taistelustaan.
– Tuhoon tuomittu yritys nukkua suoraan 12h kisan jälkeen. Pää on pyörällä tuloksesta ja sitten on tietysti kaikki tavallinen: lihassärky, hikilammikossa pyöriminen, nälkä, jano ja ihan liikaan kofeiinia elimistössä urheiluravinteista. Päivitetään siis tunnelmat näin tuoreelta. Tänään juostiin tosiaan Kokkola Ultra Run ja minun eka 12h ulkoradalla. Ja olipahan kisa! aloitti Lipiäinen.
Lipiäinen teki selväksi, että kaikki ei todellakaan noudattanut käsikirjoitusta.
– Lähdin kisaan ilman varsinaista tavoitetta tietäen, että hyvänä päivänä tulos voi yllättää. Tämä saattoi olla ensimmäinen virhe. En oikein tiennyt, mitä vauhtia pitäisi juosta. Pelkäsin yhtä aikaa meneväni liian hiljaa ja hukkaavani mahdollisuuksia, ja meneväni liian kovaa ja juoksevani jalat alta. Lisäksi lähdin kisaan olevinaan vaan tekemään parhaana ja katsomaan mitä tulee, mutta sisäiset paineet olivatkin yllättävän kovat. Pelkäsin, että en saa kunnonmukaista tulosta, selvitti tuore ME-nainen.
– Henkiset haasteet mahdollisesti kuumuudella ja kovalla alkuvauhdilla (4.15-4.20 min/km) höystettynä johtivat yllättävän kovaan ahdistukseen. En meinannut saada päätä kasattua millään. Jossain 4h kohdalla harkitsin vakavasti keskeyttämistä, vain koska minulla ei ollut yhtään kivaa. Häpesin sitä, että olin mahdollisesti liian kovalla alulla pelannut itseni pois ja erityisesti sitä, että kiukuttelin Kallelle, joka teki taas huoltopöydän takana hyvää työtä.
– Lopulta neuvoteltiin aika tiukkaan oman pään kanssa ja todettiin, että ei täällä kyllä keskeytetä ilman oikeita ongelmia. Matka jatkui. Parin tunnin päästä jutun juonesta alkoi saada kiinni. Pää tyhjeni ja huomasin, että juoksu etenee kuitenkin ihan kivasti, noin 4.40 min/km tahtia. Vaikka olin pienesti heittänyt jo pyyhkeen kehään, 6h täyttyi tavoitetta paremmin, liki 80k. Myöhemmin myös 100k oli suunniteltua parempi, noin 7.37.
– Tässä kisassa myös hallittu hyytyminen onnistui kerrankin ilman totaaliseinää. Noin 10h saakka vauhti alkoi nelosella ja hitain kilsa oli ~5.10 min/km. Missään vaiheessa ei koskenut mihinkään ja kaikki sujui. Tasaisuuden ja loppunoston saattelemana uusi (vahvistamaton) maailman ennätys kirjataan nyt 153.6k. Hetki pitää sulatella, päätti Lipiäinen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään