Hiihdon A-maajoukkueessa jatkava Anne Kyllönen harjoittelee jo tiukasti katse tulevassa kaudessa. Mukaan on mahtunut myös ikäviä yllätyksiä.

Kyllönen yllätti monet huhtikuun alussa, kun hän kertoi kovista suunnitelmistaan tulevalle kaudelle. Hän paljasti, että tavoitteet ovat erittäin korkealla.

– Ajatukset ovat jo vahvasti tulevissa kausissa. Olen tekemässä harjoitteluun isoja muutoksia kesän ja syksyn osalta. Tämän kauden parhaat tulokset ovat olleet sitä tasoa mikä on parhaina kausina ollut perustasoa. Joten nyt on aika tehdä muutoksia omaan tekemiseen jotta selkeä tason nosto parhaiden vuosien tasolle olisi mahdollista, kirjoitti nainen tuolloin.

Kyllönen on jakanut sosiaalisessa mediassa tunnelmapaloja harjoituksistaan. Torstaina nainen paljasti Instagram Storiesissa, että hän kohtasi treenien yhteydessä yllätyksen.

– Toistamiseen jo tälle kaudelle lenkkiseuraa tarjolle, mistä en kyllä välitä, harmitteli Kyllönen.

Kyllönen julkaisi lyhyen videon tiellä kiemurtelevasta käärmeestä.