Seitsenottelija Maria Huntingtonin alkukausi on ollut tuloksellisesti varsin vaikea. Henkilökohtaisen elämän puolella on kuitenkin tapahtunut myös hyviä asioita.

Huntington kertoi viime viikolla, että hän on päässyt vihdoin muuttamaan kumppaninsa kanssa kaksikon rakennuttamaan näyttävään taloon.

Huntington julkaisi Instagramissa videokuvaa perheen uusista puitteista.

– Täydellinen. En osaa muulla sanalla kuvailla meidän muuttoa ja viimestä neljää päivää. Ovista ramppaa ystäviä ja perhettä, lapset leikkii pihalla, saunan ja joen väliä mennään mitä keretään. Kaikki on vielä kesken, mut samaan aikaan kaikki on hyvin just nyt, aloitti Huntington päivityksen.

Huntington esitteli videolla myös pienen koiranpennun.

– Ps. Tarkkavaiset ponggaa videolta myös meidän uuden perheenjäsenen, joka saapuu meille muutaman viikon päästä…

Huntingtonille sateli onnitteluita Instagramissa.

– Hän on Lola. Lola tulee meille heinäkuun alussa, kirjoitti Huntington Instagram Storiesin puolella.

Pariskunnan Dina-koira menehtyi ennenaikaisesti alkuvuodesta.

Video tästä.