Suomalainen hiihtoässä lähti lätkimään maajoukkueesta – antoi nyt palaa
Hiihtotähti Vilma Nissisellä on takana vaikeita kausia. Hän kertoi viime sesongin jälkeen sosiaalisessa mediassa olevansa erittäin motivoitunut tulevaa ajatellen.
Nissinen ei mahtunut viime kaudeksi enää A-maajoukkueeseen. Nyt hänen urallaan puhaltavat uudet tuulet, eikä nainen lähde enää B-maajoukkueenkaan matkaan.
– Uutta harjoituskautta on kulunu jo hyvä tovi, ja ajattelin että tässä vaiheessa ois hyvä avata vähän suunnitelmia ja ajatuksia tulevasta. Muutama edellinen vuosi piti sisällään aika isoa matalapainetta ja ongelmia ongelmien perään, joten tänä keväänä (tai oikeestaan jo vuoden vaihteessa) päätin pistää sille kierteelle stopin, aloitti Nissinen.
Nissinen on yksi niistä suomalaishiihtäjistä, jotka kuuluvat Electrofit-tiimiin.
– Muutoksia tehtiin valmennusrintamalla sekä valmentajan että sisältöjen osalta, ja nykyään mun valmennuksesta vastaa Jarmo Riski. Päätin myös jättää B-maajoukkueleirityksen väliin tänä vuonna, ja sitoutua 100% meidän omaan sekä Team Electrofit -suunnitelmaan. Oon aina tykänny tehdä asiat omalla tavalla, ja koen että tän hetkinen järjestely sopii mulle tosi hyvin. On tilaa tehdä rauhassa omaa juttua urheilun parissa ja elää siinä sivussa muuta elämää urheilun ehdoilla mutta arjesta nauttien.
– Reilu vuoden verran on tullu myös asusteltua PK-seudulla, eikä oo päiväkään tarvinnu katua tän kortin kattomista. Monta kertaa oon kiittäny itteäni rohkeudesta muuttaa asioita jotka ei tunnu enää hyvältä tai omalta, ja tällä hetkellä elämä Helsingissä on tosi kivaa just näin. Odotukset ja tavoitteet on kovat tuleville vuosille, ja niitä kohti edetään hyvällä tiimillä. Loppu on sit vaan omasta suorittamisesta kiinni, päätti Nissinen ja muistutti, että tavoitteet ovat tiukasti vuoden 2026 olympialaisissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Iivo Niskanen
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne