Suomalaisaituri Reetta Hurske on ollut alkukauden kovassa vireessä. Suomen ennätyksen pika-aidoissa rikkonut tamperelainen haluaa luonnollisesti myös kovia kansainvälisiä kisoja.

Sellainen olisi tarjolla Lausannen Timanttiliigassa ensi viikon perjantaina. Aiemmin on esitetty, että Hurske olisi myös mukana.

Yle kertoo kuitenkin verkkosivuillaan, että Hurskeen nimi ei ollut vielä torstaina järjestäjien listoilla. Yle kysyi asiasta Lausannen kisan urheilijahankinnoista vastaavalta Laurent Meuwlylta.

Meuwly teki selväksi, että asiassa on tapahtunut jonkinlainen kommunikaatiovirhe.

– Hurskeen leirissä oli ilmeisesti käsitys, että hänen osallistumisensa oli varmistettu. Kisapromoottori oli puolestaan toisessa käsityksessä. Hurske on nyt odotuslistalla, koska häntä ei ollut tietääkseni vahvistettu. Kuten äsken sanoin, en itse ollut mukana tässä viestinnässä, Meuwly kertoi Ylelle.

Tällä hetkellä on siis yhdeksän urheilijaa tarjolla kahdeksalle radalle. Meuwly pohti Ylelle, että Hurske lähtisi Lausanneen varaurheilijana.

Hurskeen kilpailumanageri Tero Heiska kertoi Ylelle, että Hurske on osallistumassa Lausannen kisaan. Hän ei halunnut antaa tarkempia kommentteja aiheesta.

Hurskeen on tarkoitus edustaa Suomea viikonloppuna Puolassa järjestettävissä EM-joukkuekilpailuissa.

Tästä Ylen juttu.